Julkaisussa käytetään mainoslinkkejä


Kosmetiikka ja ekologisuus, siinäpä hankala yhtälö. Omaa hiilijalanjälkeä tulisi rajoittaa ja kuluttamista vähentää reilusti, ostaa tarpeeseen ja tehdä parempia valintoja, mutta mihin rajan vetäisi kosmetiikan kohdalla? Mitä tulisi huomioida, jotta valinnat olisi mahdollisimman kestäviä?

Kosmetiikasta ihonhoitotuotteiden kohdalla asia on huomattavasti mutkattomampaa. Ovathan esimerkiksi hygieniatuotteet, kuten hammastahnat, käsisaippuat, sekä aurinkovoiteet arjen välttämättömyyksiä jo puhtaasti terveydellisistä syistä. Sama pätee myös monen pohjoismaisen herkän ja kuivan ihon hoitoon: ihoa on huolettava ja pidettävä kosteutettuna, jotta se pysyisi hyvässä kunnossa, tai akneihoon, joka voi pahimmillaan ja hoitamattomana olla todella kipeä.

Sen sijaan värikosmetiikkaan, eli meikkeihin, liittyy hyvin vahva turhamaisuuden leima. Osittain toki syystäkin. Eihän kukaan tarviste arkeen viimeisen päälle hiottua, runsasta tai kokonaan kasvonpiirteitämme muuttavaa meikkiä. Silti, monelle meistä meikkaaminen tuo päiviin iloa, saattaa olla yksi kiireisen arjen harvoista mahdollisuuksista luovaan itseilmaisuun tai hassua kyllä, jopa tarve. Esimerkiksi kuiva ja herkkä iho hyötyy suojaavan ja hoitavan meikkipohjan käytöstä ja silmiinpistävien pigmenttimuutosten tai rajujen arpien peittäminen voi olla kriittinen osa sekä oman itseluottamuksen ja (hirvittävää kyllä) mahdollisuuksien kannalta.

On sanomattakin selvää, että omat kulutustottumukset kannattaa pitää minimissä, me kaikki kyllä tiedämme sen. Siispä, sen sijaan että keskustelua käytäisiin siitä, tarvitseeko tai pitäisikö kosmetiikkaa käyttää vai ei, kannattaa fokus kääntää pikemminkin siihen, miten oman kosmetiikan kulutuksen voisi toteuttaa mahdollisimman kestävästi. 



Valitse Luonnonkosmetiikka

Mitä tulee kosmetiikan käytön ekologisuuteen, on (sertifioidun) luonnonkosmetiikan valitseminen hyvä peruslähtökohta. Koko tuotteen elinkaaren aikainen vaikutus ympäristöön, raaka-aineiden alkuperästä tuotteen loppukäsittelyyn asti, sekä työolosuhteet on huomioitu sertifioidussa luonnonkosmetiikassa tarkemmin kuin tavanomaisessa kosmetiikassa. Esimerkiksi useimmat ympäristölle haitalliset tai haitalliseksi epäillyt ainesosat on kielletty, vaikka laki sallisikin niiden käytön. Tästä oivallinen esimerkki on esimerkiksi erilaisen muovit, jotka ovat kosmetiikkalainsäädännön mukaan sallittuja, mutta jotka luonnonkosmetiikkaa valvovat sertifiointitahot ovat kieltäneet aika päiviä sitten.

Mutta kuten mikä tahansa tuote, aiheuttaa kuitenkin myös luonnonkosmetiikka oman hiilijalanjälkensä, eikä luonnonkosmetiikankaan käyttö siksi ole itsessään puhtaasti ekologista. Kuten minkä tahansa tuoteryhmän kanssa, voi myös luonnonkosmetiikan kohdalla mennä ojasta allikkoon, ellei tuotteen vaikutusta tarkastele laajemmasta näkökulmasta.


Luomuainesosat plussaa

Mitä eroa on luonnonkosmetiikalla ja luomukosmetiikalla? Luonnonkosmetiikassa raaka-aineiden tulee olla pääosin luonnollista alkuperää, kun taas luomukosmetiikassa raaka-aineet on viljelty luomutuotannon kriteereiden mukaisesti, eikä raaka-aineita ole käsitelty laboratorio-olosuhteissa uusiksi aineosiksi.

Sertifioidussa luonnonkosmetiikassa nähdään usein luomuraaka-aineita, mutta vaatimukset määristä ovat todella löyhät. Koska luomuviljely on ympäristön kannalta suopeampi vaihtoehto, on luomuaineosien korkealle pitoisuudelle hyvä antaa arvoa. Yhtälailla erityisen hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi biodynaamisesti viljellyt raaka-aineet tai esim. villiyrtit.


Kyseenalaista tarve

Kuten jo alussa mainitsin on kosmetiikassakin tärkeää pyrkiä ostamaan tarpeeseen, ei niinkään halun vuoksi. Huomioi oman ihosi tarpeet, mitkä ovat toimivimmat vaihtoehdot omassa arjessasi, sekä mitkä tuotteet tulee oikeasti käytettyä.

Tässä auttaa myös todella paljon, että onnistuu kasvattamaan paksun markkinointinahan, jonka avulla osaa suhtautua hieman kriittisesti kaikkeen siihen, mitä meille markkinoidaan sekä hyvänä että tarpeellisena. Myös vallitsevia kauneusihanteita ja trendejä on hyvä tarkastella kriittisesti, varsinkin, jos huomaa oman kosmetiikan käytön kumpuavan niistä. Houkutusten käydessä pienemmäksi, on paljon helpompi tehdä onnistuneita, kestäviä valintoja.







Suosi lähituotantoa

Tiesitkö, että jos tuotteen ekologisuutta tarkastelee hiilijalanjäljen pohjalta, on lähellä tuotettu synteettinen tuote todennäköisesti kestävämpi valinta, kuin kaukaa maahantuotu luonnollinen tuote? Tuotteen alkuperämaalla on siksi aivan valtava merkitys ekologisuuden näkökulmasta. 

Jokaisen ainesosan alkuperämaata ei tarvitse heti olla erikseen syynäämässä, vaikka tämänkin suhteen on hyvä olla jossain määrin valppaana. Hyvä ensimmäisen askel sen sijaan, on tarkistaa tuotteen valmistusmaa ja suosia mahdollisimman lähellä tuotettuja tuotteita. Tämä on lisäksi äärimmäisen helppoa meidän kannaltamme, sillä niin suomalainen kuin eurooppalainen luonnonkosmetiikka on huippulaatuista, ja vaihtoehtoja löytyy näin vuoden 2020 kynnyksellä lähes rajattomasti.

Omia lähituotettuja suosikkimerkkejäni ihonhoidon osalta ovat esimerkiksi kotimaiset Flow Cosmetics, Laponie of Scandinavia, Atopik, Unna Nordic, Murumuru ja Luonkos (ja moni moni muu!), brittiläiset Neal's Yard Remedies, Evolve, S5 Skincare ja BYBI, saksalainen Weleda sekä puolalainen Naturativ.

Meikkien puolesta erityismaininnat lähiseuduilta ansaitsee puolestaan kotimaiset Korento ja Havu Cosmetics, ruotsalainen Estelle & Thild, sekä latvialainen Madara.







Ei turhille pakkausmateriaaleille

Sain joskus aikoinaan testiin suuren määrän erään luonnonkosmetiikkabrändin meikkituotteita, jotka olivat pakattu ennennäkemättömään määrään turhaa pakkausmateriaalia. Itse tuotteet oli tehty tukevista muoveista ja metalleista, sitten pyöräytetty kerrokseen tiukkaa muovisinettiä, ja tämän lisäksi vielä pakattu paksuihin kaksinkertaisiin kartonkeihin. Lopulta, kaikkien tuotteiden avaamisen jälkeen, oli pakkausmateriaalista koostuva kasa määrältään suurempi, kuin itse tuotteiden.

On hyvä huomioida, että tietyissä tuotteissa tuotetta ympäröivä kartonki voi hyvinkin olla oleellinen osa tuotteen suojaa, joka vähentää niin toimituksissa tarvittavia oheismateriaaleja kuin mahdollisesta hajoamisesta aiheutuvaa hävikkiä. Myös lainsäädäntömme vaatii, että kaikki tuotetta koskevat tiedot tulee löytyä suoraan tuotteesta, jolloin vaadittua merkintätilaa tarjoaa usein juurikin pakkaus. Liika on kuitenkin liikaa ja aivan övereille pakkauksille on hyvä sanoa ei.

Pakkausmateriaalien suhteen ekologisinta on suosia biohajoavia, biopohjaisia, kierrätettyjä ja edelleen kierrätettäviä materiaaleja. Meikeistä upein innovaatio on ehdottomasti kotimaiset Havu Cosmeticsin biohajoavat huulipunat, kun taas parhaiten kierrätettävät pakkaukset löytyy Boholta ja esimerkiksi PuroBIOlla on mahdollisuus ostaa täyttönappeja. Tiesitkö muuten, että brittiläinen BYBI ottaa vastaan tyhjäksi käytettyjen tuotteidensa pulloja uudelleen täytettäviksi? Yleistyisipä tällainen käytäntö laajemminkin!





6  Teho ja pigmenttisyys on etu

Harvoin tulee ajatelleeksi, että sekä ihonhoitotuotteiden teho että meikkien runsas pigmenttisyys itse asiassa saattaa jossain määrin korreloida tuotteen ekologisuuden kanssa. Miksi? Koska tuotetta tarvitsee määrällisesti vähemmän saman lopputuloksen saamiseksi ja kokonaiskulutus vähenee.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että tuotevalinnassa pitäisi aina etsiä mahdollisimman tujua vaihtoehtoa, vaan toki suhteuttaa tämä omiin tarpeisiin. Tarvitseeko iho runsaalla kädellä kosteutusta? Valitse tehokkaasti tiivistetty kosteuttaja. Haluatko peittävän meikkipohjan? Valitse pigmenttinen meikkivoide tai oikea korjausväri, jolloin pienempi määrä riittää.



Vältä hävikkiä

Meidän kosmetiikan käyttäjien osuus hävikin muodostumisessa liittyy ennen kaikkea siihen että tuotteita löträtään kerrallan paljon enemmän kuin ehkä tarvitsisi, sekä siihen ettei tuotteita saa käytettyä loppuun ennen niiden vanhentumista. Siispä 1) tarkastele kriittisesti omia annostelumääriäsi  ja 2) osta vain sen verran kosmetiikkaa, minkä tiedät ehtiväsi käyttää loppuun.

Mikäli kotiin kuitenkin on sattunut päätymään ylimääräistä kosmetiikkaa, voi niille keksiä luovia käyttötarkoituksia. Esimerkiksi kosteuttavien tuotteiden jämät voi hätätapauksessa levittää vartalolle (onpahan ainakin yleellistä!), shampoo käy vallan mainiosti myös suihkugeelistä, huulivoiteet yleisbalmista ja huulipunat kuluvat nopeammin, kun hyödynnät niitä myös voidemaisina poskipunina. Vain mielikuvitus on rajana! Ylimääräiset kosmetiikkatuotteet voi myös lahjoittaa eteenpäin lähipiirissä.





Säilyvyysaika ei ole ehdoton

Kosmetiikkatuotteiden säilyvyys ilmaistaan joko perinteisillä päivämäärämuotoisilla parasta ennen -merkinnöillä tai kosmetiikalle ominaisilla säilyvyysmerkinnällä, jossa avattua purkkia kuvaavaan ikoniin on merkitty säilyvyyden keston ilmaiseva kuukausimäärä. Säilyvyyden määrittäminen on kuitenkin hyvin hankalaa, sillä kosmetiikan säilyvyyteen vaikuttaa jo pelkästään säilytysolosuhteet (lämpö, valo), sekä tietysti miten kosmetiikkaa annostellaan (pumppumekanismi, sormet jne).

Aivan kuten ruoankin kanssa, saattaa todellinen säilyvyys vaihdella reilusti suuntaan tai toiseen. Se, että tuotteen avauksesta tulee esimerkiksi täyteen luvatut kuusi kuukautta, ei suinkaan tarkoita, että tuote on välittömästi käyttökelvoton ja hävitettävä. Huomioi tuotteen tuoksun, värin tai koostumuksen muutokset, sekä muuttuneet ihon reaktiot tuotetta kohtaan.  Kosmetiikassa pilaantuminen saattaa toisaalta olla käynnissä jo, vaikka muutokset eivät olisi aistinvaraisesti havaittavissa, joten säilyvyysaika on hyvä ohjenuora.


Kun kulutat - kompensoi

Emme pysty elämään täysin hiilineutraalisti pelkästään valintojemme avulla, vaan jätämme auttamatta tähän maailmaan jäljen. Paras lähtökohta on tehdä mahdollisimman hyviä valintoja, niiden tietojen valossa joita meillä on - ja se riittää. Jos kuitenkin haluat ja voit, suosittelen lämpimästi  suomalaisen Compensaten kuukausikompensoijaksi ryhtymistä, jolloin kuukausittainen hiilijalanjälkesi kompensoidaan sekä suojelemalla ympäristön monimuotoisuuden ja hiilinielujen kannalta elintärkeitä sademetsiä että istuttamalla ilmakehän hiilidioksiidipitoisuuden vähentämisen kannalta oleellisessa roolissa olevaa uutta metsää.

Oma hiilijalanjälki lasketaan Compensaten laskurilla, joka kertoo millä kuukausisummalla tuo määrä saadaan kompensoitua neutraaliksi, eikä summa ole suuri. Tuplaamalla summan, kompensoit jo menneen elämän hiilijalanjälkeä.




Kiitot, että välität ja teet parhaasi ♥


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU