Kaupallinen yhteistyö: House of Organic
Postaus sisältää mainoslinkkejä

Tuotteet saatu blogin kautta



Tänä vuonna kesä on lähestynyt meitä pyrähdyksissä, välillä lämmittäen hellelukemissa ja välillä suostutellen takaisin villasukkien pariin. Olen seurannut ihastellen teidän varustautumistanne aurinkosuojien saralla ja vastaillut parhaani mukaan teidän aurinkosuojatuotteita koskevaa kysymystulvaa, sillä aivan totta, aurinkosuojatuotteille on ollut käyttöä jo useiden viikkojen ja itseasiassa kuukausien ajan, lämpötilasta ja pilvisyysasteesta riippumatta.

Auringon porotukselta suojautumisen tarpeellisuus on siis yhä useamman tietoisuudessa (mahtavaa!), mutta herättää edelleen monilta osin ihmetystä, sekä teoreettisilta osin, kuten missä määrin mikäkin suojakerroin tarjoaa suojaa, että käytännössä, kuten mikä tuote olisi sopivin omaan makuun ja missä järjestyksessä kaikki kasvojen kosmetiikka kuuluisi levittää?

Kokosin teille parhaat neuvoni, mahdollisimman helposti ymmärrettävään muotoon, jotta jokaisen olisi helpompi tarttua aurinkovoidepurkkiin tänä kesänä.



Aurinkosuoja on tarpeellinen vaikkei iho palaisikaan

Tällä hetkellä aikuisikää viettävät sukupolvet lienevät ensimmäiset, jotka ovat hyvin tietoisia auringon haitallisuudesta ja aurinkovoiteiden tarpeellisuudesta. Se, missä tilanteissa ja mille iholaaduille ihoa kuuluu käyttää, liittyy kuitenkin vielä todella paljon kysymyksiä.

Suurin osa näistä epäselvyyksistä liittyy siihen, millaisissa tilanteissa ja minkälaista aurinkosuojaa tulee käyttää. Yksinkertaisuudessaan aurinkosuojaa tarvitsee aina, kun on UV-säteilyä. Ajankohtaisen UV-tason, eli UV-indexin, voit tarkistaa esimerkiksi Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Esimerkiksi tänään, viileähköstä ja puolipilvisestä säästä huolimatta, olemme seilanneet valtaosan päivästä luokissa 4-5 ja aurinkosuojalle on ollut tarvetta aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Suomessa UV-indeksi laskee nollaan käytännössä koko marras-helmikuu ajaksi, mutta muina aikoina, maaliskuusta marraskuuhun tarvitaan aurinkosuoja, karkeasti ottaen alla olevien ohjeiden mukaan.


marraskuu-helmikuu tai UV-indeksi 0 = ei erityistä aurinkosuojan tarvetta

maaliskuu-huhtikuu tai UV-indeksi 1-2 = vähintään spf 15

toukokuu-elokuu tai UV-indeksi yli 3 = vähintään spf 30

syyskuu-lokakuu tai UV-indeksi 1-2 = vähintään spf 15

(lisäksi lapsilla, voimakkaan säteilyn aikana, ulkomailla tai herkällä iholla vähintään spf 50)



Suojakertoimen lukema tarkoittaa käytännössä sitä, kuinka monta kertaa pitempään iho kestää auringossa, suojaamattomaan tilaan verrattuna. Se, kuinka kauan iho selviää palamatta riippuu ihosta itsestään, mutta tässäpä ei ole koko totuus. Hankalaa arvioimisesta tekee se, että palaminen ei ole ainoa merkki säteilylle liiaksi altistumisesta. Ihon palamisen ja ruskettumisen aiheuttaa myös melanoomariskiä nostavat UVB-säteet, kun taas UVA-säteet aiheuttavat ns. näkymätöntä, meidän silmin erottamatonta tuhoa ihossa ja altistaa muille ihosyöville. UVB-säteistä poiketen, UVA-säteet läpäisevät myös ikkunalasin, joten edes sisätiloissa oleskelu ei takaa suojaa.

Koska emme mitenkään pysty näkemään tai seuraamaan ihon tilaa ja säteilyn vaikutusten tiedetään kumuloituvan (kerääntyvän ajan mittaan) ihoon, on aurinkosuoja-asioissa parempi ottaa varman päälle. Jos lainkaan epäröit kahden suojakertoimen välillä, valitse korkeampi, jos suinkin pystyt. On myös ehdottoman tärkeä muistaa, että rusketus EI suojaa ihoa säteilyn aiheuttamilta vauroilta ja rusketus on aina merkki liiallisesta säteilylle altistumisesta. Myöskään mikään aurinkosuoja ei suojaa ihoa 100%, mutta spf 30-50 tuotteilla yletetään jo merkittävään 97-98% suojatehoon. Ilmoitetut lukemat toteutuvat, kun käytät kasvojen ja kaulan alueelle teelusikallisen aurinkovoidetta ja koko vartalolle noin kourallisen.




Turvallinen ja reilu aurinkosuoja on fysikaalinen

Mitä enemmän tiedämme kemiallisten UV-filttereiden ja nanopartikkeleiden potentiaalisista ja varmoistakin vaaroista niin omalle terveydellemme kuin vesistöille ja esimerkiksi koralliriutoille, sitä selvemmäksi käy, että ainoa reilu valinta on luonnollinen ja fysikaalinen aurinkosuoja. Luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa on aina nimenomaan fysikaalinen UV-filtteri, titaani dioksidista ja/tai sinkkioksidista, jotka eivät saa olla mainitsematta nanomuotoisia.

Tästä syystä jotkut fysikaaliset aurinkovoiteet saattavat jättää ihon enemmän tai vähemmän vaalean kuultavaksi. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että täysin huomaamattomaksi jäävä (alunperin valkoinen) aurinkovoide on todennäköisesti nanomuotoinen ja mitä suuremmaksi hiukkaskoko ja niiden määrä käy, sitä selkeämmin tuote näkyy iholta. Ei-nanomuotoinen UV-filtteri näkyy aina jossain määrin iholta, mutta esim. 30 suojakertoimen voide jää huomaamattomammaksi kuin tuhdimpi 50 suojakertoimen versio.


Mukavuus saa vaikuttaa aurinkovoiteen valintaan

Ainoa toimiva aurinkosuoja on kuitenkin käytetty aurinkosuoja ja siksi, kaiken aurinkovoidepaineen keskellä, haluan muistuttaa myös tietynlaisesta armollisuudesta itseään kohtaan. Sitäkin tärkeämpää, että yrität painostaa itsesi kuukausi tolkulla läträämään ensimmäisenä käteen osuneella tönköllä spf 50 aurinkovoiteella (mutta joka unohtuu, sillä se tuntuu vastenmieliseltä) on, että löydät käyttöösi toimivan ja käytettävyydeltään miellyttävän aurinkosuojatuotteen, jota tulee oikeasti levitettyä riittävästi päivittäin, useita kertoja päivässä.

Luonnonkosmetiikan aurinkosuojavoiteiden kehitys on ollut viimeisen vuoden-parin aikana huimaa, mutta yksi meidänkin taloudessa toistuva luottomerkki on jo pienen ilmiön ympärilleen kehittänyt Algamaris, juurikin käyttömukavuussyistä. Tähän mukavuuteen vaikuttaa oleellisesti etenkin aurinkosuojavoiteen formulointi ja levittyvyys, mutta myös esimerkiksi tuoksut (heloou Algamariksen legendaarinen kookostuoksu!). Algamariksen valikoiman ehdoton valtti on, että sieltä löytyy tuote makuun kuin makuun ja tarpeesta toiseen, joka maksimoi sopivan vaihtoehdon löytymisen todennäköisyyden.

Loistavana esimerkkinä mainittakoon, että huomasin viime kesänä unohtelevani aurinkovoidesprayn lisäämisen, sillä koin sen hieman sotkuisena puuhana. Algamariksen "kolmenkympin spray" on ylivoimaisesti suosituin Algamariksen tuote, mutta niin vain oma käyttöni säännöllistyi kolmenkympin voiteeseen vaihtamisen myötä, vastoin omia odotuksiani. Vastaavasti erillisen meikkituotteen päälle on enää mahdoton lisätä aurinkovoidetta päivän mittaan, jolloin sävytetty aurinkosuojavoide on monin kerroin helpompi vaihtoehto. Omaan makuun ja elämäntilanteeseen sopivaan tuotteeseen ja käyttömukavuuteen siis todellakin kannattaa panostaa. Aurinkovoiteen käytön ei tarvitse olla pakkopullaa, vaan voi nappiin mennessään olla kaikin puolin miellyttävä osa kesäpäiviä!









Ihonhoidon, meikkien ja aurinkosuojan yhdistäminen


Jos kasvojen kauneudenhoito tuntuu muutenkin löträämiseltä, monimutkistuu tämä entisestään kesäaikaan, aurinkosuojatuotteiden astuessa repertuaariin. Kirjaimellisesti löträäminen tuntuu monista ylitsepääsemättömän vaivalloiselta ja monimutkaiselta, mutta ei se loppujen lopuksi sitä ole. Oikeaoppinen järjestys kesäajan ihonhoidolle on ihonhoito + aurinkosuoja + meikit, joista kaksi ensimmäistä tai kaksi jälkimmäistä voi halutessaan yhdistää käyttämällä aurinkosuojallista päivävoidetta tai aurinkosuojan ja meikkipohjan yhdistävää BB-voidetta tai sävytettyä aurinkosuojavoidetta. Suosittelen jälkimmäistä, sillä tällöin aurinkosuojaa pystyy myös lisäämään päivän aikana.

Kasvojen aurinkosuojavoiteiden koostumus on vartalolle suunnattuja voiteita kevyempiä, kosteuttavampia ja paremmin imeytyviä, ottaen paremmin huomioon kasvojen herkemmän ihon ja sen tarpeet. Pääosin vartalolle suunnattuja aurinkovoiteita voi kuitenkin, ilman muuta käyttää myös kasvoille, jos haluaa selvitä yhdellä tuotteella. Tärkeintä on jälleen kerran räätälöidä omassa käytössään parhaiten toimiva kokonaisuus, jota tulee käytettyä!

Algamariksella on valikoimissaan kevyen sävyttömän kasvojen aurinkosuojavoiteen lisäksi todella onnistuneet sävytetyt aurinkosuojavoiteet, joista vaaleampi on hyvä sävy tyypilliselle pohjoisen vaalealle iholle ja tummempi on puolestaan reilusti tummempi. Kaikki kolme imeytyvät ihoon hyvin, eivätkä jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi, joten näiden päälle meikkaaminen onnistuu myös mainiosti, jos niin tahtoo. Rentoihin kesälomapäiviin et kuitenkaan todellakaan tarvitse muuta ja ihonsävy saa silti kauniin tasoitetun viimeistelyn.





Algamaris spf 30 sävytetty (keskitumma) aurinkovoide kasvoille - 21,90 €






Lasten aurinkovoiteet kovaan menoon ja vesileikkeihin

En liioittele tippaakaan kertoessani, että AINA, kun minulta pyydetään suositusta lasten aurinkosuojavoiteisiin, suosittelen Algamarista. Aina, aivan joka ikinen kerta. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kahden lapsen äitinä tiedän millainen show aurinkovoiteiden laitto saattaa pahimillaan olla ja miten vaivattomasti se sujuu palasten loksahtaessa paikoilleen. Lapsen suusta se totuus tulee ja ainoa aurinkovoide, jonka he ovat enää hyväksyneet, on Algamariksen.

Pienen lapsen iho tulisi ensisijaisesti suojata iholla ja välttää pahinta paahdetta 11-15, mutta me kaikki vanhemmat tiedämme miten hyvin sen toteuttaminen onnistuu käytännössä... Näiden keinojen rinnalle tarvitaan ehdottomasti aurinkovoiteet, aivan samoista syistä kuin aikuisellekin; varjokaan ei takaa suojaa. Lapsen herkkä ja vielä kehittyvä iho on erityisen herkkä auringolle. Aivan pienimmille lapsille ja rantalomille paras vaihtoehto on Algamariksen lasten spf 50+ aurinkovoide, jossa on korkein mahdollinen fysikaalinen aurinkosuoja, sekä vedenpitävä, hajusteeton ja kosteuttava koostumus. Tämän vuoden paranneltu koostumus sisältää entistä enemmän kosteuttavia ainesosia, joka auttaa ennaltaehkäisemään ihon kuivumista niin auringossa oleskelun kuin runsaan aurinkovoiteen käytön yhteydessä.

Algamariksen lasten aurinkovoidetta on saatavana niin isossa 100ml pakkauksessa kuin pienemmässä  50ml pakkauksessa, joista jälkimmäinen pienempi pullo on kätevä laittaa lapsen mukaan esimerkiksi päiväkotiin. Kun lapsi kasvaa, voi aurinkovoiteen halutessaan asteittain vaihtaa Algamariksen tavalliseen spf 50 voiteeseen tai spf 30 voiteeseen, joka on ulkoisesti huomaamattomana erityisesti jo kouluikäisen mieleen. Oma ekaluokkalaiseni on jopa suostunut lisäilemään aurinkovoidetta itse koulupäivän aikana, kun mukaan on pakattu Algamariksen kolmekymppinen. Algamariksen lasten ja tavallisten aurinkovoiteiden ero on käytännössä  vain koostumusero, jossa on huomioitu lasten vesileikit, sekä hajusteettomuus, joka on varmin valinta herkimmälle iholle. Tavallisessa eli ns. "aikuisten aurinkovoiteessa" ei ole mitään lapsille haitallista ja halutessaan voi koko perheelle käyttää samaa aurinkovoidetta. Yhtälailla sopii Algamariksen lasten aurinkovoidekin herkästi palavalle tai paljon uivalle aikuiselle.


Algamaris lasten spf 50+ aurinkovoide 100ml - 29,90€

Algamaris lasten spf 50+ aurinkovoide 50ml - 23,50€

Algamaris spf 50 aurinkovoide - 27,90€

Algamaris spf 30 aurinkovoide - 24,90€




Yläpuolella lasten spf 50+ aurinkovoide ja alapuolella spf 30 aurinkovoide


Auringon haitoilta suojautuminen jatkuu illalla

Niin helppoa kuin se olisikin, ei aurinkovoiteiden käytöllä voi vain joka aamu lätkiä lisää rasvaa pintaan, vaan fyysikaalinen suoja kannattaa myös poistaa huolellisesti ja puhdasta ihoa hoitaa. Öljypohjaiset aurinkosuojat lähtevät öljypohjaisella puhdistustuotteella, yksinkertaisimmillaan ruokaöljyllä. Hyviä vaihtoehtoja koko vartalolle kasvoja myöten ovat ohuet ei-tukkivat öljylaadut kuten auringonkukka- hamppu- tai arganöljy. Hiero öljy kuivalle iholle huolella, kunnes öljy on liuottanut aurinkovoiteen iholta. Voit halutessasi huuhdella enimmät öljyt iholta ja lopuksi pestä koko vartalon tavallisella suihkugeelillä.

Puhdas iho on tämän jälkeen hyvä kosteuttaa huolellisesti antioksidanttipitoisella kosteutustuotteella, kuten After Sun -voiteella, sillä auringossa oleskelu kuormittaa ja kuivattaa ihoa rajusti. After Suneista ehdoton ykkönen ja oma monivuotinen suosikkini on Algamariksen ohut After Sun -emulsio, joka viilentää ja kosteuttaa ihoa, tyydyttäen ihon janon heti. Tässä after sunissa on lisäksi hyödynnetty muiden Algamariksen tuotteiden tapaan punalevästä uutettua yhdistettä, joka on moninkertaisesti tehokkaampi antioksidantti kuin esimerkiksi C-vitamiini, ja siten yksi parhaimmista auringon aiheuttamien ihovaurioiden ennaltaehkäisijä ja -korjaaja. Tämän lisäksi After Sun rauhoittaa ihoa ja vähentää sen punoitusta mahdollisen palamisen jälkeen (jolloin kevyt koostumus on muuten poikaa). Hyvin kosteutettu iho jaksaa taas kantaa aurinkovoiteet ja kestää paremmiauringossa seuraavana päivänä.






Jos aurinkovoideasiat askarruttaa edelleen, on kommenttiboksi vapaasti auki kyselyille! Mitään tyhmiä kysymyksiä ei ole! Tärkeintä on, että sinä saat vihdoinkin aurinkosuoja-asiat kuntoon ja rutiiniksi. Minä vastaan tietenkin parhaani mukaan.

Jos sinulla on vielä aurinkosuojatuotteet hankkimatta tai reippaana olet jo vailla täydennystä, saat House of Organicilta -15% Algamariksen tuotteista koodilla AURINKOSUOJA. House of Organicilla on myös kasattu helppoja aurinkosuojapaketteja, joissa säästät jo mukavan summan - paketit löydät täältä.



Onko sinullakin jo fysikaalinen aurinkosuoja käytössä?
Askarruttaako jokin? Anna palaa alla!


SEURAA LUONNONKAUNISTA
FACEBOOK-SIVU