Nyt blogin kaappaa jälleen hetkeksi Stefania, erityisesti positiiviseen psykologiaan ja luonteenvahvuuksiin perehtynyt psykologi. Stefanian kirjoituksissa etsitään kultaista keskitietä kohti tasapainoista elämää lempeällä, humoristisella ja armollisella asenteella.




Jonkun aikaa sitten Ann-Christine kirjoitti Instagram-päivityksessään pitäneensä mindfulnessia, eli tietoista hyväksyvää läsnäoloa ”joskus vuosia sitten monen muun tavoin vähän hörhöjen hommana”. Vielä viisi vuotta sitten olin yksi monista muista. Muistan yhä, miten epäilevästi suhtauduin mindfulnessiin, kun osallistuin VIA-Instituten MBSP (Mindfulness-Based Strengths Practice) -ohjelmaan tehdessäni graduani Folkhälsanin Glädje-projektin puitteissa. En yhtään epäillyt, etteikö mindfulnessista olisi voinut olla apua joillekin, mutta en millään uskonut, että sen harjoittamisesta olisi mitään erityistä hyötyä minulle.


Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittelun on todettu olevan tehokasta muun muassa stressiin, krooniseen kipuun, masennukseen ja ahdistukseen. Suuri osa mindfulnesskirjoituksista kuvaavatkin hyötyjä juuri tällä tasolla. Todetaan, että sen harjoitteleminen helpottaa oloamme kiireenkin keskellä, auttaa meitä sietämään kipua ja helpottaa jännittämistämme. Koen, että usein jää kuitenkin epäselväksi, miten tietoisen hyväksyvän läsnäolon hyödyt arjessamme käytännössä näyttäytyvät. Epäilen, että lukijoille saattaa usein jäädä kuva siitä, että helpotuksen kokee ainoastaan mindfulnessharjoitusten aikana. Vaihtoehtoisesti voi asian käsittää niin kuin minä aikoinani ja luulla, että olo harjoitusten välillä alkaa pikkuhiljaa muuttua yhä seesteisemmäksi, ehkäpä jopa valveutuneeksi. MBSP-kurssin aikana koinkin suuren pettymyksen, kun mitään elämää mullistavaa ei harjoittelukertojeni välillä tapahtunut. Olin jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota lintujen lauluun ja aamukahvini makuun, sekä pysähtynyt ihmettelemään ulkoisen ja sisäisen maailmani menoa.

Glädje-projekti piti kuitenkin yllä mindfulnesskipinääni ja se jäi sisimpääni kytemään. MBSP-ohjelman käytyäni pysähdyin aina välillä muistelemaan oppimaani ja sisällyttämään yhä enemmän hyväksyvän ja tietoisen läsnäolon hetkiä arkeeni. Mindfulnessin hyödyt alkoivat näyttäytyä minulle ensimmäistä kertaa vasta viikkoja ohjelman suoritettuani, psykologiharjoitteluni aikana, kun muistin hyväksyvän tietoisen läsnäolon auttavan jännitykseen. Pyrkiessäni olemaan läsnä uusissa minua hermostuttavissa tilanteissa sen sijaan, että annoin koko keskittymiskykyni laukata ajatusteni mukana, alkoivat uudet työtehtävätkin sujua. Kykyni tietoiseen, hyväksyvään läsnäoloon on yhä edelleen tukipilarini, kun minun on esimerkiksi ilmaistava mielipiteitäni, tai puolustettava niitä. Mindfulnessin avulla löydän olennaisen, johon haluan keskittyä sen sijaan, että pohdin mitä muut pohtivat minusta. Olen oppinut päästämään irti huomioni turhaan riistävistä epäolennaisuuksista. Tämä on osoittautunut arvokkaaksi muun muassa työhaastatteluissa ja tärkeissä kokouksissa.




Kauan luulin, että tämä oli kaikki, mitä tulisin tietoiselta hyväksyvältä läsnäololta ikinä saamaan, kunnes se alkoi rantautua ihmissuhteisiini. Minua oli jo pitemmän aikaa haitannut, miten usein koin olevani poissaoleva hyvien ystävienikin seurassa. Ajatuksillani oli tapana viedä minut mukanaan aivan liian usein ja välillä koin, etten ylipäätänsä kohdannut ystäviäni vaikka olin saattanut viettää heidän seurassaan tunteja. Ajatukseni elävät toki yhä edelleenkin omaa elämäänsä, mutta olen tullut yhä nopeammaksi huomaamaan niiden vaikutukset ja päättämään, miten haluan niihin milloinkin suhtautua. Tuntuu ikään kuin siltä, että mindfulnessharjoittelu olisi luonut lisäsekunteja ajatusteni väliin. Nykyään ymmärrän yhä nopeammin, koska läsnäoloresurssini alkavat olla niin vähissä, että on yhtä hyvä lähteä kotiin. Ja kun ystäväni yllättää minut kaupungilla saatan osata keskittyä häneen sen sijaan, että valmistelisin mielessäni samanaikaisesti tulevaa kauppareissua.

Näiden ensihavaintojen jälkeen läsnäolon hyödyt ovat alkaneet näyttäytyä minulle yhä laajemmin ja olen vihdoin ymmärtänyt hyötyjen kirjon olevan loputon. Osaan yhä paremmin havaita, koska sanoa ei. Ymmärrän yhä useammin pitää kiinni oikeuksistani ja osaan olla jämäkkä. Töissä tunnistan, koska minun on aika pitää paussi. En mene lukkoon, vaikka näenkin kaupungilla jonkun, jota en juuri silloin haluaisi nähdä. Hyväksyvä tietoinen läsnäolo on jopa mullistanut kännykänkäyttöni niin, että aion pyhittää aiheelle koko seuraavan kirjoitukseni.




Vähintään puolet kaikista hyvinvointiblogeista, -tileistä, -lehdistä ja -kolumneista ovat jo esitelleet mitä tietoinen hyväksyvä läsnäolo on, oikaisseet tavallisimpia siihen liittyviä harhaluuloja ja vihjanneet, miten sitä voi harjoitella. Googlatkaa vaikka. Tämän takia päätin siirtyä suoraan kirjoittamaan siitä, mikä lopulta vakuutti minut mindfulnessharjoittelusta, jotta voisin ehkä vakuutta teidätkin tutustumaan aiheeseen. Jos kuitenkin kaipaatte vinkkejä siitä, mistä lukea perustavanlaatuisempaa tietoa aiheesta jättäkää kommenttia! Ja onko teistä muuten ok, että kirjoitan aiheesta sekä englanninkielistä mindfulness-termiä että suomenkielistä tietoista hyväksyvää läsnäoloa käyttäen? Itseäni suomenkielisen vaihtoehdon pituus häiritsee, mutta häiritseekö teitä?


Teetkö sinä mindfulnessharjoituksia, vai pyritkö jollain muulla tapaa olemaan yhä useammin tietoisesti ja hyväksyvästi läsnä arjessasi? Mitä hyötyjä sinä olet kokenut saavasi harjoittelusta?




SEURAA LUONNONKAUNISTA
FACEBOOK-SIVU

FACEBOOK-RYHMÄ
INSTAGRAM
PINTEREST
BLOGIT.FI
BLOGLOVIN