Postaus sisältää mainoslinkkejä



Aina tasaisin väliajoin törmää kasvovesikyselyihin, joissa ehdottomana kriteerinä vaaditaan ettei tuote saa tuntua tahmaiselta iholla. Vielä "aikaa ennen hoitonesteitä" hämmästelin tuota ehtoa, sillä en ollut koskaan kiinnittänyt huomiota asiaan; kasvovedet olivat kautta linjan niin litkuja, että "tahmaisuuden" voi sanoa olleen lähinnä hiuksenhienoa kitkaa koskettaessa.

Tahmaisuus sai kuitenkin aivan uudet mittasuhteet varsinaisten hoitonesteiden yleistyttyä myös täällä meilläpäin ja kasvovettä kerrostavan painelun myötä. Mitä useamman kerroksen hoitoneste kasvoille painelee, sitä voimakkaammin huomaa käsien suorastaan tarttuvan kasvoihin. Mitä ihmettä?


Tahmaisuuteen on olemassa syy

Nyt täytyy sanoa, että minäkin vierastan tuota tunnetta. Oikein paksun hoitonesteen kanssa tuntuu melkein kuin kasvoilla olisi ohut kerros juuri kuivumassa olevaa liimaa. Myönnän myös pelleilleeni useamman kerran peilin edessä, nauraen miten posket venyvät tartuttuaan käsiini. Enkä voi sanoa pitäväni siitä, huvittuneisuudesta huolimatta.

Asia on kuitenkin niin, että kasvovesien (ja joidenkin seerumeiden tahmaisuus) ei ole huono asia, vaan merkki suuresta humektantti-pitoisuudesta, kosteutta sitovista ainesosista, kuten yleisimmin käytetyistä glyseriinistä, sodium pca:sta ja hyaluronista. Ilman näitä sitovia ainesosia, olisi hoitoneste pelkkä kasvovesi ja sen kosteusteho putoaisi merkittävästi. Juuri tästä syystä ohuilla "litku-kasvovesillä" ei yksinkertaisesti saa pumpattua ihoon samalla tavalla kosteutta, ellei niitä yhdistä laadukkaaseen kosteuttavaan seerumiin. Mitä tulee ihon kosteuttamiseen, kulkevat teho ja tahmaisuus todellakin käsikädessä. Tieto ei tee tahmaisesta tunteesta yhtään miellyttävämpää, mutta sen sietämisen huomattavasti helpommaksi. Hyvä, paksu hoitoneste on kuin seerumilla jatkettua kasvovettä ja sen koostumus on tämän mukainen.



Hyviä lähellä tuotettuja hoitovesiä ovat esimerkiksi:

Senja Nordic Nectar hoitoneste - 29,90 €

Atopik Sensitive kasvovesi - 17,50 €

Ekopharma Mustaherukka kasvovesi - 9,60 € (hajusteeton)

Ekopharma Tyrni kasvovesi - 9,60 €

Patyka Soothing Milky Toner kasvovesi - 16,90 € (huom vahva tuoksu!)





Miten tahmaisuuden voi välttää?

Vaihtoehdot ovat siis varsin vähissä, jos tahmaisuuden haluaa välttää. Joko hoitonesteet ovat pannassa tai sitten sitä opettelee sietämään tunnetta edes jossain määrin. Tahmaisuus häviää kuitenkin tuotteen imeytymisen myötä ja vähenee selkeästi jo kasvovoiteen tai -öljyn levityksen jälkeen.

Yksi kikka kuitenkin on olemassa ja sitä hyödynnän itsekin. Voit nopeuttaa tahmaisen kasvoveden, hoitonesteen tai seerumin imeytymistä ohuella kasvo- tai kukkaisvedellä, jonka avulla jatkat tahmaisen tuotteen imeyttämistä ihoon. Painele siis muutama kerros hoitonestettä kasvoille ja vaihda sitten ohueen kasvoveteen samalla tekniikalla. Tahmaisuus vähenee selkeästi. Samaa kikkaa voit käyttää myös tahmean seerumin jälkeen - imeytä ihon pintaan kuivuneet humektantit ohuen kasvoveden avulla ja saat tuotteista tuplahyödyn! Nuo kosteutta sitovat ainesosat vetävät nimittäin imeytyessään mukanaan ohuen kasvoveden kosteuden.


Imeyttämiseen sopivan tuotteen valinta

Tämän tekniikan soveltaminen ei ole mitään rakettitiedettä, eikä vaadi hifistelyä. Paras vaihtoehto on omasta mielestäni omalle ihotyypille sopiva puhdas kukkaisvesi. Kukkaisvesillä iho saa huomattavan määrän enemmän hyötyjä kuin vesipohjaisella kasvovedellä ja samalla hyvin pienellä vaivalla omalle ihotyypille räätälöityjä vaikutuksia. Tässä muutama hyvävaihtoehto:












Näin tahmakammoisena ja kuivaihoisena voin taata, että hoitonesteen ja seerumin imeyttäminen on yksi parhaista neuvoista, mitä hetkeen voi saada. Kannattaa todellakin kokeilla niin hoitonesteiden kuin seerumeidenkin jälkeen! Harvoin voi sanoa saavansa ns. "best of both worlds", mutta tämän kohdalla se on kerrankin mahdollista.



Oletko sinä kiinnittänyt huomiota tuotteiden tahmaisuuteen?