Kaupallinen yhteistyö - YA naturae




Jos on jotain, mistä jaksan täällä Luonnonkauniissa innostua ja jankata kyllästymiseen asti, ovat ne etenkin kotimainen luonnonkosmetiikka, mielenkiintoiset ja tarkkaan valitut raaka-aineet, sekä upeat hinta-laatusuhteet. Luonnonkosmetiikka on kasvanut viime vuosina niin valtavan paljon, että meillä on tänä päivänä enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia tehdä hyvin pitkälle meneviä arvovalintoja myös luonnonkosmetiikan sisällä. Tuntuu merkitykselliseltä voida ottaa itselleen tärkeät asiat huomioon myös arkipäiväisissä kulutustottumuksissaan ja osoittaa tukeaan haluamilleen asioille. Olen itse sekä yksityishenkilönä että ammattini puolesta tyyppi, joka haluaa tarjota hyvää mahdollisimman monelle, lähtökohdista ja tulotasoista viis, minkä vuoksi lämpenen huomatessani muita saman ideologian mukaan toimivia tahoja. Joka kerta, kun kohdalle osuu näitä minulle tärkeitä aihepiirejä koskettava sarja, liikahtaa jokin sisälläni, jopa siinä määrin että herkistyn ja tekisi mieli tuulettaa keskellä kaupan käytävää.

Osaattekin varmasti jo päätellä mihin olen tulossa, joten hypätään suoraan asiaan. Törmäsin nimittäin alkuvuodesta pitkästä aikaa YA naturaeen, Yliopiston Apteekin Ecocert-sertifioituun luonnonkosmetiikkasarjaan, joka paitsi suunnitellaan myös valmistetaan Suomessa! Tunsin tutun sykähdyksen, jonka sinetöi valikoimaan ja tuotteiden ainesosaluetteloihin tutustuminen. Tässä se nyt oli, kotimainen luonnonkosmetiikkasarja, joka voisi edullisuudessaan ja lempeydessään olla sopiva vaihtoehto ihan kenelle tahansa.

Olen nyt tutustunut sarjaan muutaman viikon ajan ja olo on jopa hieman sisarellisen ylpeä. Ihanaa päästä vihdoinkin jakamaan ajatukseni ja löytöni teidän kanssanne, sillä kuten arvata saattaa, on joukossa useampia erityisiä kehuja ansaitsevia tuotteita. Erityisen YA naturaesta tekee lisäksi se, että koko sarjan tuotto menee suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen tukemiseen. Sanoisin, että aika nappivalinta meille, jotka haluamme paitsi tehdä kestäviä valintoja, myös edistää kotimaista kehitystä ja työtä.




Se mihin itse kiinnitin välittömästi huomiota YA naturaeen tutustuessani, oli että sarjassa on edullisuudestaan huolimatta käytetty äärimmäisen monipuolisesti todella mielenkiintoisia raaka-aineita, joista moni on meille tuttuja Suomen luonnosta. Sarjasta huokuu huolellinen suunnittelu, joka ilmenee harkittuina, tarkoituksenmukaisina raaka-aineyhdistelminä. Tuotteista moni voisikin helposti maksaa nykyistä enemmän, uskaltaisin väittää. Saatat ehkä muistaa kirjoitukseni Mitä luonnonkosmetiikasta kannattaa maksaa?, jossa avaan tuotteiden hintojen taustaa. YA naturae on tästä täydellinen esimerkki - kun välikäsistä muodostuva ketju on lyhyempi, pystytään hinta pitämään huokeampana.

Sarjan ollessa edullisemmasta päästä, on tuotteiden pohjaa ymärrettävästi jatkettu esim. vedellä ja tuntumaa tuovalla esteriöljyllä, mutta edullisen luonnonkosmetiikan kohdalla oleellista onkin, miten varsinaiden "aktiiviosuus" hyödynnetään, vai hyödynnetäänkö. YA naturaen kohdalla todella on; tuotteissa toistuvat kotimaiset aktiiviaineet, kuten esimerkiksi uudistava koivunmahla, rauhoittava kaura ja lukuisat vitamiinirikkaat marjat mustaherukasta ruusunmarjaan ja puolukasta tyrniin. Kosteuspotkua tuotteisiin tuo niin glyseriini kuin syvällä tehoava hyaluronihappo, joita täydentää monipuolinen joukko kasviöljyjä. Tuoksumaailma on kaikissa tuotteissa hyvin mieto ja miellyttävä.

Ainoa harmituksen paikka oli miedon ei-vaahtoavan putsarin, kuten puhdistusmaidon tai -voiteen puuttuminen, mutta ehkäpä voimme odottaa tällaista lisäystä sarjaan lähiaikoina? Jos kuitenkin etsit puhdistusvaahtoa esimerkiksi kaksoispuhdistuksen osaksi, löytyy YA naturaelta sellainenkin. Puhdistuksesta eteenpäin sarja ansaitsee kehuja minunkin suunnaltani kutakuinkin tuotteesta kuin tuotteesta ja taisin itsekin löytää muutaman uuden kukkaroystävällisenluottotuotteen.





Minun tärppini sarjasta:


Kasvovesi kaikille ihotyypeille - 11,70€


Kosteuttava, ravitseva ja uudistava kasvovesi on koostumukseltaan ohut ja omaan makuuni täydellinen aamupuhdistaja. Kasvot eivät useimmiten tarvitse sen kummempaa puhdistusta aamuisin, mutta kasvovedellä ihon pyyhkäisy on hyvä tapa poistaa iholle yön aikana erittynyt tali ja lika, sekä mahdolliset rippeet illan kasvojenhoitotuotteista. Pyyhkäisyn jälkeen, lisää kasvoillemuutama kerros kasvovettä käsillä painellen.

Vaikuttavina aineina kasvovedessä on uudistava koivunmahla, kosteuttava glyseriini, uudistavia ja vitamiinirikkaita ruusunmarjaa ja mustaherukkaa, sekä tasapainoittavaa rosmariiniuutetta.




Tämä ns. mikro polishin tyyppinen mekaaninen kuorinta nousi yllätyksekseni yhdeksi suurimmaksi suosikikseni sarjan tuotteista. Kuorinta-aine on siis täpötäynnä minimaalisen pieniä kuorivia rakeita piioksidista, jotka hiovat ihon pintaa hellävaraisesti, sopien siten hyvin myös herkälle iholle. Kuorinta on tuoksuton.

Kuorinta levitetään kostealle iholle ja pyöritellään hellästi iholla muutaman minuutin ajan. Saadaksesi kuorinnan pehmentävistä, kosteuttavista, uudistavista ja napakoittavista aineosista mahdollisimman paljon irti, voit hyvin jättää kuorinnan hetkeksi kasvoille naamion tapaan. Näistä on kiittäminen jo kasvovedestäkin tuttuja koivunmahlaa, glyseriiniä ja ruusunmarjaöljyä, mutta lisäksi pehmentävää manteliöljyä, rauhoittavaa kauraöljyä ja hyviä rasvahappoja ja vitamiineja pullollaan olevaa kurpitsansiemenöljyä.





Puhdistava (ja kirkastava) kasvonaamio kaikille ihotyypeille - 12,70€

Erityisen hyvin herkälle epäpuhtaalle iholle sopiva hajusteeton naamio ansaitsisi niin ikään vuolaita kehuja. Bentoniittisavipohjainen naamio ei pelkästään puhdista ihoa, vaan ihoa kuorii ja kirkastaa myös omenauute, jossa on papaijan tavoin luontaisesti mietoja kuorivia AHA-happoja, samalla kun koivunmahla uudistaa ja kaura rauhoittaa ihoa. Iho kirkastuu silminnähden.

Naamiota kannattaa levittää reilu kerros koko kasvoille ja antaa vaikuttaa 10-15min. Älä kuitenkaan anna naamion kuivua iholla, vaan suihkuta naamiota ja etenkin sen reunoja välillä joko vedellä tai suihkutettavalla kasvovedellä, jotta savi ei kuivattaisi ihoa. Näin saat naamiosta niin sanotusti pelkät kermat päältä!



Sarjan tähtituotteeksi noussut seerumi puolestaan hurmaa kevyellä maitomaisella koostumuksellaan ja miedon kukkaisella tuoksullaan. Seerumi imeytyy hetkessä täydellisesti ja jättää iholle samettisen pehmeän pinnan, tehden siitä mitä parhaimman vaihtoehdon aamuun, meikin alla käytettäväksi. Kuvailisin tätä melkeinpä kosteuttavan seerumin ja fluidimaisen voiteen välimuodoksi, joka voi itsessään riittää rasvoittuvan ihon kosteuttajaksi. Kuivalla iholla tämä kannattaa yhdistää voiteeseen tai öljyyn.

Seerumissakin nähdään jälleen kerran trendiraaka-aineeksikin noussut uudistava koivunmahla, ihoa hellivä ja erityisen hyvin ongelmaihoa rauhoittavaa pellavansiemenöljyä, syväkosteuttavaa hyaluronihappoa, sekä vitamiineja ja hyviä rasvahappoja sisältävää mustaherukansiemenöljyä. Kokonaisuus on äärimmäisen rauhoittava ja hoitava!







Kasvovoiteet eri ihotyypeille - 13,90-14,90€

Sarjan kasvovoiteista kokeilin ohuinta seka- ja normaalin ihon päivävoidetta sekä tuhdeinta kuivan ihon yövoidetta ja täytyy sanoa, että koostumukseltaan, runsaudeltaan tai imeytyvyydeltään nämä eroavat toisistaan hyvin vähän; tuoksut ovat hyvin mietoja marjaisia ja ymeytyvyys erinomaista. Jos jotain eroavaisuuksia olisi löydettävä, sanoisin kuivan ihon yövoiteen olevan aavistuksen öljyisämpi, mutta ero on niin pieni etten osaisi huomauttaa siitä ellen olisi varta vasten vertaillut näitä perätysten. 

Ainesosiltaan nämä kuitenkin eroavat toisistaan, joten suosittelen valitsemaan voiteen puhtaasti niiden perusteella. Itse olisin erityisen paljon vaihtelevien marjauutteiden ja hyaluronihapon perään.



Aaaaaa tässä oli sarjan ehdottomasti suurin suosikkini, joka päihittää mennen tullen monet kalliimmatkin silmänympärysvoiteet, joille voin vain nyrpistää nenääni. Moni tietää äärimmäisen nirsouteni, mitä tulee silmänympärysvoiteisiin, sillä voiteen tulee olla ohut ja hyvin imeytyvä, mutta samalla hyvin ihoa suojaava ja kosteuttava. Näiden välinen tasapaino tuntuu olevan monille brändeille vaikeaa. Yhdessä seerumin kanssa, on tämä todella hyvä yhdistelmä sinulle, joka kaipaat silmänympärysvoiteelta turvotukselta välttymistä, hyvää kosteutusta ja suojaa, esimerkiksi ensimmäiseksi silmänympärysvoiteeksi.

Silmänympärysvoiteen valokeilassa seisoo runsaasti antioksidantteja sisältävä mustaseljauute, jota käytetään usein esim. ihon sävyä parantamaan. Voi jos tähän saisi vielä ripauksen hyaluronihappoa, olisi voide aivan täydellinen!





Vartalokuorinta kaikille ihotyypeille - 10,90€

Olisitteko uskoneet, että kympin vartalokuorinta voisi olla mielenkiintoisin vartalokuorinta koskaan? No, en minäkään, mutta tässä sitä ollaan! YA naturaen vartalokuorinta sisältää nimittäin mekaanisesti kuorivien piioksidi-rakeiden lisäksi kemiallisesti kuorivia omenan AHA-happoja! Kyllä! Kuori siis iho normaalisti pyöritellen, mutta malta hetki huuhtelun kanssa, jotta hedelmähapotkin pääsevät vaikuttamaan. Tästä kiittävät etenkin sääret, sisäänpäin kasvavilta ihokarvoilta säästyessään. Lähes tuoksuttomassa kuorinnassa on havaittavissa häivähdys omenaa.

Moni miettii, miksi vartaloa yleensäkin tulisi kuoria ja kokee sen olevan tyhjänpäiväistä hemmottelua, mutta asia ei voisi olla enemmän toisin. Suuri osa kehon kuona-aineista nimittäin poistuvat kehosta ihon kautta ja mikäli iho on kauttaaltaan tukossa, häiriintyy tuo prosessi. Ota siis vartalon kuorinta osaksi rutiinejasi ja nauti hyvällä omatunnolla!



Kuorinta tulee aina viimeistellä hyvällä kosteutuksella, myös vartalon kohdalla. En tiedä mikä siinä on, mutta olen heikkona runsaisiin vartalovoi-tyyppisiin koostumuksiin, jotka kuitenkin sulavat iholla nopeasti ja imeytyvät hyvin. YA naturaen vartalovoi lunasti nämä odotukset ja on osoittautunut oikein hyväksi ja ravitsevaksi perusvoiteeksi kuivalle iholle. Tuoksun suhteen jäin kaipaamaan selkeämpää appelsiinin ja tyrnin tuoksua, mutta ymmärrän ratkaisun; hajusteeton, mieto appelsiininkukkavivahteinen tuoksu toimii herkkänenäisilläkin.

Ainesosien suhteen vartalovoi ei kuitenkaan ole vain perushyvä, vaan siinä komeilee ihoa tehokkaasti pehmentävät sheavoi ja manteliöljy, appelsiinikukkaveden ja koivunmahlan herätellessä ja virkistäessä ihoa. Pellavansiemenöljy rauhoittaa haastavaa tai ärtynyttäkin kuivaa ihoa, tyrniöljyn ravitessa ihoa tehokkaasti.





Koko valikoimaan voit tutustua Yliopiston Apteekeissa, heidän verkkokaupassaan, sekä Luonnonkaunis-messuilla tämän viikon pe-la, eli 22.-23.3. Helsingin Kattilahallissa, Suvilahdessa. Luvassa on pelkkää aitoa luonnonkosmetiikkaa, ekokasvohoitolaa ja muuta kestävään ja puhtaaseen kauneudenhoitoon ja elämään liittyvää tarjontaa saman katon alla.  Parasta! Kannattaa siis suunnata paikan päälle hypistelemään ja tuoksuttelemaan jos siihen on mahdollisuus, sekä tottakai poiketa myös YA naturaen osastolle tärppejä bongailemaan!

Toivon todella, että tästä postauksesta olisi nyt monelle iloa ja apua. Kotimainen luonnonkosmetiikka kiinnostaa tällä hetkellä selvästi kovemmin kuin koskaan, eikä sen todellakaan tarvitse kaatua hintoihin, kuten moni tuntuu pelkäävän. Tässä meillä on siitä oiva todiste!



Oletko sinä kokeillut YA naturaea tai aitko kokeilla?
Onko kotimaisuus sinulle tärkeää?