Yhteistyössä House of Organic.



Täytyy sanoa, että I love me -messujen tämän syksyn slogan "Tule sellaiseksi kuin olet" vaatii hetken makustelua, mutta tuntuu nyt auettuaan juuri täydelliseltä tähän hetkeen. Ilmassa on viime aikoina ollut aivan erityinen hyväksynnän tunne, joka kannustaa hakemaan niitä itselleen oikeita ratkaisuja, sekä korostaa jokaisen omaa tapaa olla, voida hyvin ja kukoistaa. Tämä on tärkeä muistutus ja hyvä pitää mielessä tapahtumassa, joka pyörii kauneuden ja hyvinvoinnin ympärillä; ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia, eikä kaikkien tarvitse mahtua samaan muottiin, edes alalla, jossa toitotetaan hyvin paljon ohjeita ja paineet voivat tuntua kovalta. Paras mahdollinen tapa voida hyvin ja säteillä kauniina, on löytää oma juttunsa ja panostaa siihen täysillä.

Minulla on ilo saada olla mukana messuilla jo neljättä vuotta peräkkäin ja vaikka mielelläni kiertelisinkin messualuetta ja kuuntelisin monia mielenkiintoisia luentoja ja paneeleja, olen innoissani saadessani olla messuilla jälleen teitä varten, auttamassa ja neuvomassa House of Organicin osastolla. Viime vuonna kaksi päivää hujahti ohi kuin huomaamatta ja puhkuin intoa vielä koko seuraavan viikon. Tänä vuonna tulen olemaan House of Organicin messualueella koko viikonlopun perjantaista sunnuntaihin, joten voitte kuvitella, miten täpinöissä olen tällä kertaa. Teidän muiden opastaminen kädestä pitäen on harvinaista herkkua ja parasta vaihtelua blogin kautta kommunikoinnille. Kyllä, jalat ovat viikonlopun jälkeen taikinaa, mutta se on niin sen arvoista!

Messut tarkoittavat paitsi uusien tuotteiden ja sarjojen lanseerauksen lisäksi tietenkin messuhintoja, sekä ainutlaatuista mahdollisuutta päästä hypistelemään tuotteita ja kokeilemaan sävyjä paikanpäällä. I love me -messuilla luonnonkosmetiikka löytyy omalta Luonnollisesti-osastolta, jonka ansiosta luonnonkosmetiikkaa käyttävä voi tehdä kunnon täsmäiskun itseään kiinnostavalle alueelle, jonka yhteydestä löytyy myös alueet joogalle, puhtaalle ruoalle ja ekomuodille. Luonnollisesti-osasto tuntuu kasvavan joka vuosi ja on tälläkin kertaa valtava. Vähemmälläkin saa koko päivän kulumaan! Suosittelen lataamaan Messukeskuksen puhelinsovelluksen "Messukeskus" puhelimeen, niin löydät näppärästi kaikki näytteilleasettajat, sekä kartan messupaikoista.

House of Organic tarjoaa tunnetusti kaikki tuotteensa messujen ajan messuhintaan ja luvassa on myös muutamia to-del-la kovia tärppejä. Mukana ovat tietysti suosikkimeikkisarjat Lily Lolo, Avril sekä Everyday Minerals, joiden kanssa opastamme sekä sävy- että tuotevalinnoissa, sekä muita best sellereitä House of Organicin valikoimista, kuten herkulliset BYBI:n tuotteet, minimalistiset S5 tuotteet, tähän mennessä jo lähes kaikkien huulilla olleen Evolven, sekä monta muuta. Kaikkia messutarjouksia emme vielä paljasta, jotta jännitys pysyy vielä yllä ja pääsemme näkemään ihastuneet ilmeenne, mutta tässä osviittaa muutaman makupalan muodossa:


Evolve Hyaluronihapposeerumi 20€ (norm. 34,90 €) alennus -43%


Ben & Anna deodorantit 9 € (12,90 €) alennus -30%

Nafha arganöljy 19 € (29,90 €) alennus -37%



Messutunnelma ja livenä tuotteisiin tutustuminen on ainutlaatuista, mutta jos et pääse paikalle - ei hätää. House of Organicin tyypit lupasivat iskeä samat messutarjoukset House of Organicin verkkokauppaan messujen ajaksi, jotta tekin, jotka ette pääse paikalle, pääsisitte hieman messujen makuun. Lisäksi House of Organicilta tarjottiin minulle kolmea kappaletta kahden messulipun pakettia arvottavaksi Instagramin puolella, joten jos messuille osallistuminen vielä kutkuttelee, mutta liput on hankkimatta, kannattaa käydä osallistumassa. Arvonta on käynnissä vielä huomisen ajan, jonka jälkeen lippupaketit lähetetään voittajalle sähköisesti, eli saat liput välittömästi itsellesi ja kaverillesi.

Ihanaa jos tulet poikkeamaan ja moikkaamaan meitä. Löydät House of Organicin messuosaston kartalta "koodilla" 7g128. Muistathan pyytää rohkeasti apua jos sitä tarvitset tai esittämään ne kiperimmät kysymykset, jotta saadaan neidin ammattitaito testattua... 


Nähdäänhän viikonloppuna?


Yhteistyössä House of Organic.
Postaus sisältää affiliate-linkkejä.