Painokoneet seis!

Syksyn tullen etsinnän kohteeksi joutuvat erityisesti kaksi asiaa: hoitava käsivoide sekä tehokas huulirasva. Näistä toinen on nyt pysyvästi ruksattu omalta etsintälistaltani, sillä kaikkien testailuiden ja koluamisten jälkeen, heittämällä parhaaksi on osoittautunut Whamisan Seeds Lip Moisture -huulirasva. Siis heittämällä. Ei minkäänlaista kilpailua. Sori vaan Hurraw:t ja muut!

Whamisan huulirasvan kokeilu lähti liikkeelle Whamisa-innostuksestani, huomattuani, minkälista nannaa Whamisan tuotteet ovat iholle ja kuinka hyvin ne ovat minulle sopineet. Ainesosien fermentointi ja jotain maagista ovat olleet vastaus moneen ongelmaan. Mitä Whamisa saisi aikaan huulilleni?




Whamisan huulirasvoja löytyy tuttuun tapaan kolme: Flowers, Fruits ja Seeds versioina. Monista muista huulirasvoista poiketen, on näillä kolmella "maulla" suurikin ero ainesosien ja sen myötä koostumuksen suhteen. Pieleen ei voi mennä, sillä kaikissa kolmessa huulirasvassa on korkealaatuiset ainesosat (kerrankin jotain muuta, kuin ainaiset kookos- ja auringonkukkaöljyvoittoiset ). Incejä syynättyäni päädyin kokeilemaan Seeds huulirasvaa, sillä se on Whamisan huulirasvoista ehdottomasti runsain.

Seeds huulirasvan pohjana toimii ihanat mangovoi, kaakaovoi, aprikoosinsiemenöljy, mehiläisvaha, porkkanaöljy, oliiviöljy, hasselpähkinäöljy, erilaiset kasviuutteet ja fermentoidut ainesoat. Runsaat ainesosat muodostavat suojaavan, paksun balmimaisen koostumuksen, joka pehmenee juuri tarpeeksi lämpimia huulia vasten.




Itselläni on pahana tapana pureskella huulten ihoa stressaantuneena, jolloin huulille muodostuu kuivia kohtia, joita on taas ihan pakko purra. Siinä on mukavat ainekset kierteelle. Ennen häitä oli alahuulessani taas näkyvä kuiva läikkä, jota panikoidessani päätin kokeilla tätä Whamisan huulirasvaa. Mikään muu huulirasva, -kuorinta tai niiden yhdistelmä kun ei saanut kierrettä katkaistua ja huulta parannettua. Kun huuli parani Whamisalla alle viikossa, juuri sopivasti ennen häitä, eikä ole kuivunut uudestaan sen jälkeen näinä kahtena kuukautena (vaikka olosuhteet olisivat olleet hyvin otolliset uudelle kierteelle), lupasin itselleni, etten enää koske muihin huulirasvoihin - sekä jakaa tätä ilosanomaa.

Huulirasvaksi Whamisan huulirasvat ovat arvokkaampia, mutta täysin perustellusti. Hintaa näillä on paikasta riippuen noin 11,90€. Omani ostin Ruohonjuuresta, mutta muita jälleenmyyjiä ovat esim. Jolie, Natural Goods Company, Biodelly, Yliopiston Apteekki, Naturelle ja Hyvinvoinnin Tavaratalo.




Oletteko kokeilleet Whamisan huulirasvoja?



Postaus sisältää mainoslinkkejä.