Blogia pitkään lukeneet tietävät, että minulla ja Rahuan Finishing Treatment viimeistelyvoiteella on ollut alusta asti intohimoinen rakkaussuhde. Olemme olleet erottamattomat ensi hetkistä asti ja olen kehunut viimeistelyvoidetta vuolaasti vuodesta toiseen. Se on kivunnut kerta toisensa jälkeen parhaiden tuotteiden listauksiin, rökittäen kaikki muut "kilpailijat". Se on ollut hintava, mutta takuulla hintansa arvoinen, vieden mennessään kaiken kuivuudesta sähköisyyteen ja pörröydestä takkuuntumiseen. Pikkuruinen nokare on riittänyt voitelemaan kutrit kullaksi, jättämättä tahmaista tuntua jälkeensä.

Että kysynpä vain, käyttämättä tilanteen mahdollisesti vaativia voimasanoja, miksi ihmeessä viimeistelyvoiteen valmistus lopetetaan? Näin huhut nimittäin kertovat, luonnonkosmetiikkakauppojen saldojen näyttäessä nollaa.





Olen käynyt läpi kaikki surutyön vaiheet, lopulta hyväksynyt tilanteen ja siirtynyt etsimään uutta korvaavaa tuotetta. Jotain uutta, Rahualle viimeistelyvoiteen tilalle tulevaa tuotetta saattaa olla tulossa, mutta miten sattuikaan, on oma viimeistelyvoiteeni juuri päässyt loppumaan ja jokin pitkiä hiuksia hoitava tuote on pakko löytää, ellen halua juhlia häitämme harakanpesä päässä.

Nyt spekuloin omiani, mutta yksi mahdollinen syy viimeistelyvoiteen lopettamiselle voi olla, että sen inci on lähes prikulleen samanlainen kuin Classic Conditionerissa, siis siinä normihoitsikassa, ei volumessa. Josta pääsemmekin päivän aiheeseen; Classic Conditioneria voi myös käyttää hiuksiin jätettävänä hoitotuotteena. Ongelma ratkaistu - ainakin väliaikaisesti.





Classic Conditionerin käyttö viimeistelyvoiteen sijaan ei ole mikään uutinen, onhan siitä kirjoitettu Luonnonkaunis-blogissakin ja ohje löytyy myös pullon takaa. Viimeistelyvoiteesta hoitoaineen erottaa hieman tönkömpi ja nihkeämpi koostumus, mutta ainesosien ja lähes identtisen incin puolesta ajaa se asiansa. Hoitoaine on myös hinnaltaan vain murto-osan viimeistelyvoiteen hinnasta, etenkin jos valitsee pienen matkakoon. Itse ostin seuraajaksi ison hoitoaineen, sillä myös käyttämäni Rahuan Volume hoitoaine, joka on muuten sekin aivan loistava hoitoaine, on pian loppumassa ja ajattelin mätkäistä pari kärpästä yhdellä iskulla. Iso 275ml hoitoainepullo maksaa 38,00 €, kun taas pieni matkakokoinen 60ml pullo maksaa 9,90 €.

Tiedän monen muunkin löytäneen Rahuan viimeistelyvoiteesta luottotuotteensa ja tunnen tuskanne. Lupaan kuitenkin, että selviämme tästä.





Tälläkin pilvellä on kuitenkin hopeareunus. Yksi pieni erä viimeistelyvoiteita löytyi vielä ja sitä saa vielä hetken aikaa Biodellystä. Sen jälkeen tuo on täysin loppu slut. Kannattaa siis napata yksi jemmaan, mikäli ei halua tyytyä mihinkään sinnepäin siksi aikaa kunnes Rahua julkaisee korvaavan tuotteen (sellaisen on parempi olla tulossa!).

Spekuloidakseni lisää omiani, uumoilen, että muutoksella voisi olla jotain tekemistä uusien kosteuttavien hiustuotteiden lanseerauksen kanssa. Ehkä uutta voidetta voidaan odottaa liittyvän tuohon kyseiseen sarjaan tai ehkä he ovat sarjan kehittämisen yhteydessä oivaltaneet jotain mahtavaa? Jään malttamattomana odottamaan, täyttävätkö Rahualaiset koskaan viimeistelyvoiteen jättämää paikkaa meidän uskollisten käyttäjien keskuudessa.





Vertaistukea saatavilla - pura tuskasi kommenttikenttään jos siltä tuntuu.


Postaus sisältää affiliate-linkkejä.