Hei mahtavaa päästä takaisin blogin pariin! Meillä arki on muuttunut totaalisesti loppuvuoden opparirupeamasta uudenlaiseksi ja tässä vaiheessa vielä hieman sekavaksi työntekijä-freelancer-opiskelija-komboksi, kun työelämään siirtyminen alkaa ottaa tuulta alleen. Tästä myöhemmin vielä lisää, sillä muutoksia on tullut ja tulee myös blogin kannalta oleellisesti, mutta palataan siihen toisella kertaa.

Luonnonkosmetiikkatuotteiden laatu on nykyään jotain aivan muuta, kuin omilla luonnonkosmetiikan käytön alkumetreilläni pian seitsemän vuotta sitten. Hyviä tuotteita, niin ihon kuin hiusten hoidossa, meikeissä ja muissa satunnaistuotteissa, on jo paljon. Tietyt kulttituotteet pitävät asemaansa ja muutama valmistaja osaa hommansa paremmin kuin moni muu, mutta pääsääntöisesti kosmetiikkatuotteisiin saa olla tyytyväinen. Valmistajat ovat todella taitavia ja nyt aletaan jo päästä hifistelyn asteelle.

Varsinkin ihonhoitotuotteissa hyviä vaihtoehtoja on jo rutkasti ja sen huomaan vaihtelevasta valikoimasta peilikaapissa ja siihen, että olen pääsääntöisesti tyytyväinen. Sitten on tietenkin ne tuotteet, jotka tekevät paluun uudestaan ja uudestaan. Osa saa minut niin huumaan etten suostuisi edes vilkaisemaan muualle, osa taas palaa pitkienkin taukojen jälkeen rutiineihini, koska kaipuu on käynyt niin kovaksi.

Tänään, blogin herättelemisen kunniaksi, halusin täräyttää julki kauan muhineen postauksen tuotteista, jotka ovat yksinkertaisesti ylitse muiden, joihin suhtaudun jopa pakkomielteisesti, ja joita ostan kerta toisensa jälkeen uudestaan. Omat kaikkien aikojen suosikkini!




Yhteistä näillä tuotteilla on, että ne ovat hinnaltaan järkevästi perusteltuja ja sellaisia, joihin ihan tällaisella tavallisella työssäkäyvällä perheellisellä on varaa. Vaikka eksklusiivinen kosmetiikka olisi miten tehokasta, ihanaa ja maailmaa mullistavaa, ei siitä tosiasiasta pääse, että tilillä on kuukaudessa käytettävissa tietty summa rahaa, eikä (shokkipaljastus) kosmetiikka ole ainoa intressini. Tiettyjen tuotteiden kohdalla joustan ja panostan hieman normaalia enemmän, mutta tämä vain, jos koen panostamisen todella tarpeelliseksi ihon tai hiusten kunnon tähden. 

En kuitenkaan tingi tehosta vain edullisen hinnan vuoksi. On järkevämpää ostaa keskihintaista itsellä toimivaa kosmetiikkaa, kuin ostaa halvinta mahdollista, joka ei tee mitään. Kuin kaataisi rahat viemäristä alas. Olen siis syynännyt ja kokeillut läpi lukemattomat tuotteet löytääkseni ne suosikit, joiden kanssa koen saavani hinnalle vastinetta, jotka ovat hyviä, mutta myös tarpeellisia.

Siispä tässä, pitkän jaarittelun jälkeen, neljätoista luonnonkosmetiikkatuotetta, joista en vain saa tarpeekseni:




Weleda Revitalizing Hair Tonic - hiusvesi - 19,90 €

Yllättävää kyllä, minulla on jopa kolme vakkarituotetta hiustuotteiden puolelta, vaikken luettele itseäni hiuksista kiinnostukseeksi ihmiseksi, enkä useinkaan tee niille mitään. Kuiva hiuspohja kuitenkin vaatii hiusveden käyttöä ja Weledan hiusveden löytäminen ja säännöllinen käyttäminen rauhoittaa hiuspohjani niin, ettei se kutise tai hilseile lainkaan.

Weledan hiusvesi sisältää piparjuuren, rosmariinin ja keltamaksaruohon uutteita, jotka rauhoittavat, hoitavat ja kosteuttavat hiuspohjaa ja tehostavat verenkiertoa, stimuloiden hiustenkasvua. Hiukset tuntuvat runsaammilta ja tuuheammilta, ja rasvoittuminenkin on hitaampaa. Löträän tätä huoletta hiuspohjaan aina hiustenpesun jälkeen palauttaakseni hiuspohjan pesun jälkeen normaaliksi ja lisäilen sitä myös tarpeen mukaan, jos huomaan hiuspohjan kuivuvan. Tämän kanssa ei tarvitse kantaa huolta mahdollisesta rasvaisesta lookista, sillä hiusvesi imeytyy ja kuivuu täysin.



Rahua Voluminous Conditioner - hoitoaine - 38,00 €

Sain tällaisen volumehoitsikan joskus testiin ja ajattelin, että voi apua, jos tähän tykästyn. Hinta on nimittäin hoitoaineesta aivan kipurajoillani, mutta niinhän siinä kävi, että se vain on juuri niin hyvä, että se on jäänyt käyttööni. Pakkaus on iso ja aine riittoisaa (tällä pärjää oikeasti vähällä, pidennä mieluummin vaikutusaikaa!). Volume-nimityksestä huolimatta hoitoaine kosteuttaa latvoja tehokkaasti ja pitää ne kauniin hyvinvoivina, latistamatta pitkiäkään hiuksia.

Hoitoaineen testaamista helpottaa huokeamman hintaiset matkapakkaukset sekä volumesta että kosteuttavammasta hoitoaineesta.



Rahua Finishing Treatment - viimeistelyvoide - 49,00 €

Te pitkäaikaiset lukijat tiesitte tämän tulevan, eikö totta? Tämä vain yksinkertaisesti on parasta ikinä kuivuuteen taipuvaisille hiuksille. Pikkuruinen herneen kokoinen nokare riittää siloittamaan pörrähtäneet latvat ja taltuttaa hiusten sähköisyyden kuin raipalla napauttaisi, ja hiukset pysyvät ojennuksessa koko päivän.

Kuvailen Rahuan viimeistelyvoidetta aina hiusten kosteusvoiteena, sillä se ei tee hiuksista lainkaan rasvaisen tuntuiset, vaan imeytyy hiuksiin täysin. Hieron pikkuruisen määrän tuotetta käsiini ja käyn latvat läpi kevyesti haroen, lopuksi hennosti puristellen, ja se on siinä. Purkki on hintava, mutta tuote on niin riittoisa, että siitä riittää helposti yli vuodeksi tai kaverin kanssa jaettavaksi.





Dabba kukkaisvedet - 16,70 €
Alteya Organics kukkaisvedet - 9,90 €

Peilikaappi on hyviä ihonhoitotuotteita pullollaan, joista suurimpia lemppareita kautta aikojen ovat Naturativ, Atopik, Mia Höytö, Flow, NYR... Vaikka mitkä! En osannut valita näistä kaikista selkeitä ykkösiä (lienee hyvä juttu), mutta kukkaisvedet, ne on mainittava.

Dabban kukkaisvedet olivat ensikosketukseni puhtaisiin kukkaisvesiin ja käytän niitä edelleen buustaamaan kasvovesivaihetta ihonhoitorutiinissani. Oli käyttämäni kasvovesi mikä vain, suihkaisen yleensä lisäksi vielä mielen ja ihon tarpeen mukaan tiettyjä kukkaisvesiä, joiden ominaisuudet täyttävät tarpeeni parhaiten juuri sillä hetkellä. Ihon ollessa epäpuhtaan oloinen, suihkautan iholle siankärsämöä, ärtyneenä tai punoittavana valitsen mesiangervon, väsähtäneenä piparminttua ja kuivahtaneena kamomillaa tai ruusua, tai useampaa sekaisin.

Yksi pitkäaikaisimmista suosikeistani on Dabban Power from the Meadow -matkapakkaus, jossa saa kolme suosikkiani, mesiangervo, siankärsämö ja piparminttu kukkaisvedet 50ml pakkauksissa, edullisemmin kuin yksittäin ostettuna. Lisäksi uusi löytö on Alteya Organicsin kukkaisvedet, jotka tulevat kamomillaa lukuunottamatta eri kasveista kuin Dabban kukkaisvedet. Alteya Organicsilta käytössäni on tällä hetkellä ruusu*, valkoinen ruusu* ja melissa*.




Hurraw kookoshuulirasva - 5,80 €

Kaikki mahdolliset ja mahdottomat huulirasvat kokeilleena, Hurraw:t pitävät pintansa suosikeinani. Kilpailijoiden huulirasvat tuntuvat joko liruilta tai liian tahmeilta. Hurraw-huulirasvoista kookos on se, johon palaan uudestaan ja uudestaan, yksinkertaisesti koska pidän kookoksen tuoksusta ja sen kosteusteho on yksi kovimmista Hurraw:n valikoimasta. Toinen suursuosikkini on papaija-ananas. Kookoshuulirasvassa massa muodostuu manteliöljystä, kandelillavahasta, kookosöljystä, jojobaöljystä, risiiniöljystä ja oliiviöljystä. Aikamoinen setti!

Hurraw-huulirasvat ovat nimensä mukaisesti raakoja, joten kaikki ainesosat ovat parhaassa mahdollisessa muodossa. Makuvalikoima on myös naurettavan laaja, mikä takaa sen, että mieluinen löytyy ihan jokaiselle.




Nui meikkivoide* - 40,00 €

Jos et vielä lukenut Nuin postaustani niin lue se heti täältä. Nui meni ja räjäytti potin, aivan kuten arvelin, ja hurmaa kutakuinkin kaikki, jotka uskaltautuvat sitä kokeilemaan. Etenkin meikkivoide on niin mullistavan hyvä, ettei sitä uskoisi luonnonkosmetiikan meikkivoiteeksi. Sen takia meikkivoide on vähän väliä myyty loppuun ja meikkivoiteet revitään käsistä, kun uusi kuorma saapuu.

Nuin meikkivoide näyttää kuulaalta ja luonnolliselta, mutta photoshoppaa iholta kaikki pienet virheet ja punoitukset. Näytän hehkeältä, vaikka olo olisi ollut aamulla mikä. En voi muuta sanoa, kuin että tämä on ollut opinnäytetyötä vääntävän äiti-ihmisen paras ystävä. Meitä ei erota enää mikään!



Nui luomiväri/korostusvoide* - 38,50 €

Paras korostusvoide koskaan, ikinä. Ei kimalletta, ei glitterimäisyyttä, vaan täydellisen kuulas ja freesi terveen ihon hehku. Omalle iholleni sävy Piari on täydellinen, mutta näyttävämpää hohdetta saa aikaan valkopohjaisella Hukarerella. Pieni purkki riittää ikuisuuden, sillä pieni sipaisu riittää.





Poskipuna silmänalusille: Everyday Minerals Primrose - 18,90 €

Paras tapa peittää tummat silmänaluset, on käyttää väriä taittavaa peiteainetta, jolloin peiteainetta tarvitsee huomattavasti vähemmän ja silmänaluset pysyvät raikkaan näköisinä. Oikea peiteainesävy pitää valita color correcting -menetelmästä tutulla vastaväriperiaatteella, mikä ei olekaan yksinkertaisin tehtävä (löydät postaukseni aiheesta ja värikartan täältä). Usein, kun henkilö kokee ettei mikään silmänalusten peiteaine riitä, ei keltaiset eikä oranssit, ollaankin hakoteillä, ja todellisuudessa peiteaineen tulisi olla punertava.

Poskipuna silmänalusten peitevärinä toimii niillä, joiden silmänaluset vihertävät (kuten minulla!). Minimaalinen määrä poskipunaa muun jauhemaisen peiteaineen kanssa peittävät tällaiset silmänaluset täysin. Itselläni erittäin toimivaksi vaihtoehdoksi olen totenut EDM:n Primrose sävyn, joka on lämpimän vaaleanpunainen sävy.





Everyday Minerals multi-tasking peiteaine - 14,90 €

Peiteväreistä minun all time favourite on ehdottomasti tämä, EDM:n multi-tasking peiteaine. Se oli erinomainen peiteaine silloin, kun vielä käytin mineraalimeikkipohjaa, mutta se toimii edelleen mainiosti meikkivoiteen kanssa, silmänalusille ja yksittäisille näpyille töpöteltynä. Sävy on minulle juuri sopiva ja suorastaan täydellinen poskipunakikan kanssa käytettäväksi.




Uoga Uoga kulmaharja - 9,90 €

Kulmakarvat on mun juttu ja se osa meikistä, mihin kiinnitän eniten huomioita. Varsinaisia kulmatuotesuosikkeja minulla on tällä hetkellä useampi ja vaihtelen niitä fiiliksen mukaan, Avrilin kulmakynä ja Nuin kulmaväri ovat tällä hetkellä eniten käyttämäni. Mutta oli kulmaväri mikä tahansa, käytän aina Uoga Uoga kulmasivellintä, sillä se on yksinkertaisesti paras. Pulloharjapäällä harjaan kulmat läpi ja viisto sivellinpää on aivan loistava vahojen muodossa oleville kulmaväreille.


Benecos harmaa kajal - 5,20 €

Ripsien tyveen piirretty rajaus saa ripset näyttämään tuuheammilta, mutta mustan rajauksen vahva kontrasti näyttää helposti todella kovalta. Joskus, ja etenkin juhlameikeissä, oikein dramaattinen rajaus on kaunis, mutta arkena hillitympään meikkiin sopivin vaihtoehto on harmaa rajauskynä, joka tekee ripsien tyveen mustaa huomattavasti luonnollisemman, varjomaisen rajauksen. 

Harmaalla rajauskynällä pystyy mielestäni myös leikittelemään enemmän kuin mustalla kajaalilla. Harmaata kajaalia saa lisättyä tummastikin, jolloin ero mustan kajaalin näyttävyyteen on mitätön, mutta sillä saa myös todella hentoa hentoa ja vaaleaakin varjoa aikaiseksi häivyttelemällä.




Avril le Mascara ruskeana - 8,90 €

Paras ripsiväri ikinä, Avril le Mascara, on vielä parempi ruskeana! Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut, että tulisin siirtymään ruskeaan ripsiväriin, mutta tässä sitä ollaan. Ruskea ripsiväri näyttää, yllättäen, ripsissä mustalta. Se on kuivuessaan todella, todella tummaa (märkä ripsiväriaine on huomattavasti vaaleampaa tuubissa), mutta jollain tapaa lämpimän ja aidomman näköistä. Efekti on sama kuin mustan ja harmaan (tai ruskean) kajaalin välillä; saman vaikutelman saa aikaiseksi vähemmän rajulla kontrastilla. Etenkin näin vaaleahiuksisena ja -ihoisena tuntuu yhtäkkiä, kuin olisin löytänyt kotiin.

Itse Avril le Mascarasta voit lukea lisää täältä.


Lavera sävyttävä kulmageeli - 9,80 €

Kulmakarvojeni pelastus, Laveran kulmageeli, on ollut valokeilassa mm. kulmavärivertailu-postauksessa. Se viimeistelee vaaleat kulmakarvat, tehden niistä tuuheat ja no, yleensäkin sen näköiset, että ne ovat olemassa. Päivinä, jolloin en jaksa piirtää kulmia kuten yleensä, sipaisen joka tapauksessa tätä, ihan vain jotta kaikki vaaleimmatkin kulmakarvat erottuisivat. Itse siis käytän tätä lähinnän sävyttävän ominaisuuden vuoksi, mutta kulmageeli myös pitää kulmakarvat muodossaan. Tämä on minun ja monen muun ex-lumenelaisen (kyllä te tiedätte!) pelastus ja itseasiassa paljon parempi, kuin ko. synteettinen vastaava.

Laveran kulmageeliä on myös olemassa sävytön versio.




Aromaterapeuttiset tuoksut - Elixirs & Co Eu de Toilette Harmonie - 30,00 €

Olen ollut ihan koukussa aromaterapeuttisiin hajuvesiin siitä asti, kun löysin ne muutama vuosi sitten. Hajuvedet ovat synteettisinä oikeastaan täysin turhia, enkä ole osannut perustella itselleni hajuveden käyttöä, ennen kuin siirryin luonnollisiin ja aromaterapeuttisiin tuoksuihin, sillä niillä pystyy vaikuttamaan mielialaan. En uskoisi tätä, ellen olisi huomannut sitä itse!

Mielenkiintoista aromaterapeuttisissa tuoksuissa on se, että nenä kyllä kertoo mikä on omalle mielelle sopivin vaihtoehto. Elän itse varsin hektistä arkea ja stressitasot ovat kai pysyvästi koholla, olen sen tyyppinen ihminen, ja minua vetävät jatkuvasti puoleensa kaikki tasapainoittavat ja rauhoittavat tuoksut. Niin kävi jälleen tänä syksynä, kun tuoksuttelin läpi Elixirs & Co:n kaikki hajuvesivaihtoehdot ja rauhoittava Harmoniehan se sieltä nousi esille ylivoimaisena ykkösenä. Tällä olen lötrännyt läpi talven, enkä kyllä tiedä parempaa tyynnyttävää tuoksua. Mieskin kuvaili tuoksua  tietämättä sen ominaisuuksista sanoin "tuoksuu... rauhalliselle".

Kannan myös usein mukanani Acorellen roll-on hajuvesiä, jos uskon tarvitsevani tuoksuterapiaa päivän mittaan. Vakkareita ovat tasapainoittava Abolu Tiare ja rohkaiseva Land of Cedar.



Huh, siinä ne! Kenties parasta pitkään aikaan päästä taas Luonnonkauniin pariin ja purkamaan näitä pari kuukautta mielessä muhineita postauksia, uusista löydöistä, hyviksi havaitsemistani kikoista ja ihan uusista aihealueista. Ja sen opparin, sen voi halutessaan käydä lukemassa täältä!


Onko meillä yhteisiä suosikkeja?
Mikä on sun ehdoton ykkönen?


Postaus sisältää affiliate-linkkejä.
* merkityt tuotteet saatu blogin kautta.