SLIDER

HEI SINÄ

Tervetuloa Luonnonkaunis-blogiin! Täältä löydät kahden luonnol-lisempaan kosmetiikkaan hurah-taneen naisen kokemuksia ja ajatuksia luonnonkosmetiikasta ja mineraalimeikeistä, tuotearvos-teluja, sekä asiaa luonnollisemman kauneuden ja hyvinvoinnin tavoittelusta.

Ihanaa, että olet täällä!


Vegaanin luonnonkosmetiikan suosikit



Aloin käyttämään muutama vuosi takaperin luonnonkosmetiikkaa kiinnostuttuani mitä tuotteeni sisältävät. Kävin kylpyhuoneessa purkkeja lävitse ja järkytyin mikromuovin määrästä, sitä tuntui olevan aivan kaikkialla. Osan normaalia kosmetiikkaa olevista tuotteista käytin loppuun, osan annoin eteenpäin, mutta silloin tein päätöksen että vähennän mikromuovin ja ylipäätänsäkin muovin käyttöä kaikessa missä vain pystyn. Tämä koskee yhtä lailla niin vaatteita, käyttöesineitä kuin muita tekstiilejä.

Keittiössä olemme siirtyneet pois muovisista kulhoista ja leikkuulaudoista ja korvanneet ne lasilla, puulla, keramiikalla ja metallilla. Ekologisempi elämä alkoi kiinnostamaan ja myös kodin puhdistusaineet vaihtuivat uusiin. Kasvissyöjä olen ollut yli kymmenen vuotta ja siitä ajasta vegaani karkeasti arvioituna nelisen vuotta, joten nämä valinnat tuntuivat luonnolliselta jatkumolta.

Täydellinen ei voi olla, mutta olen iloinen niistä pienistä valinnoista mitä olen tehnyt. Kiinnostuin luonnonkosmetiikasta ja vaikka muutama vuosi sitten ei valikoimaa ollut yhtä paljoa kuin nyt, oli aloittaminen helppoa.  Pikkuhiljaa kaappini ja meikkipussini sisällöt vaihtuivat luonnonkosmetiikkaan. Välillä tuli tehtyä hutiostoja, sillä en ollut perehtynyt minkälainen iho minulla on. Kuitenkin sitä tuli opittua ja löydettyä pikkuhiljaa uusia tuotteita, joista osa nousi heti ensi hetkestä alkaen suosikeiksini. Nyt haluan jakaa kanssanne nämä suosikkituotteeni!



Hurraw! Greippi huulivoide

Hurrawin! huulivoiteet ovat tulleet vuosien varrella todella tutuiksi. Huulivoiteita ovat raakoja, luonnonmukaisesti viljellyistä ainesosista tehtyjä, vegaanisia ja eivät sula taskuun. Näitä löytyy myös moneen makuun, sillä makuja löytyy yli 20! Olen näistä testannut todella monta ja greippi on niistä noussut suosikiksini. Jos enemmän kaipaa kosteutta niin Moon Balm on silloin hyvä valinta. Tuo yöhuulivoiteeksi tarkoitettu voide on pelastanut minut useammallakin flunssalla ja rohtuneet huulet ovat saaneet nopeasti kyytiä. Muita ihania makuja, joita olen kokeillut ovat mm. lakritsi, chai, vanilja ja kahvi. 

Carita Cosmetiikka Kuolleenmeren muta suolasaippua*

Carita Cosmetiikan suolasaippuat tulivat minulle tutuiksi viime vuoden puolella. Ensimmäisestä kerrasta lähtien olin täysin myyty ja talvella suolasaippuat olivat ainoita, joilla pystyin pesemään ihoni ilman kauheaa kutinaa ja ihottuman pahenemista. Olen kuolleenmeren muta saippuaa käyttänyt siitä lähtien myös kasvoilleni ja saan sillä kevyen meikin helposti pestyä pois. Hetkeksi vaihdoin sen toiseen kasvojenpesuaineeseen ja heti otsan iho alkoi kukkimaan, palattuani tähän oireilukin katosi! Saippua ei kuivata ihoa ja sen sisältämä suola puhdistaa öljyjen hoitaessa. Jos suolasaippuat kiinnostavat niin olen niistä kirjoittanut aiemmin täällä. Suolasaippuat ovat käsityönä tehtyjä, kotimaisia ja vegaanisia.




Madara SOS Hydra naamio

Madaran SOS naamio tuli meille sattumalta kaupanpäälisenä ja ensi hetkestä alkaen olen rakastunut tähänkin täysin. Käytän tätä usein saunan jälkeen tai jos iho alkaa näyttämään kuivumisen merkkejä. Naamion voi jättää kosteusvoiteen tavalla kasvoille yön ajaksi tai pyyhkiä pois reilun vartin vaikutusajan jälkeen. Ihoni tuntuu heti levittämisen jälkeen pehmoiselle kuin vauvan pylly ja se tekee ihosta kauniin kuultavan ja samettisen. Olen tästä naamiosta kuullut myös ystäviltä todella hyvää palautetta ja uskonkin sen sopivan jokaisen kaappiin tehokosteuttajaksi. Oma kasvojeni ihoni ei ole rutikuiva vaan pikemminkin sekaiho, avopuolisolla taas kuivempi ja hänkin on tämän hyväksi todennut kuten myös SOS Hydra Seeruminkin. Tämäkin tuote on luonnollisesti vegaaninen.

i+m Naturkosmetik Freistil vartalovoide*

Saksalaisen i+m Naturkosmetik Berlinin sarjaan tutustuin viime syksynä. Todella moni tuotteista sopi hyvin herkälle päänahalleni ja iholleni, mutta erityisesti Freistil sarjan sensitive vartalovoide nousi esiin ylitse muiden. Voide on kehitetty erittäin herkälle iholle ja se ei sisällä hajusteita, vaikkakin itse tunnistan tästä miedon vaniljan tuoksun, joka on ihana! Kosteuttavia ainesosia tässä on mm. aloe vera, jojoba, manteliöljy sekä tyrniöljy. Myös sarjan suihkugeeli on oikein toimiva, mutta tämä vartalovoide nousee kyllä sen edelle! Vartalovoide imeytyy todella nopeasti, suojaa ja kosteuttaa ihoa, vaikka mitään hirveän paksua tämä ei olekaan. Koko sarja on reilua kauppaa, luomua ja vegaaninen!




Madara Infusion Blanc*

Tästä suihkusaippuasta kirjoitin jo aiemmin, mutta silti pakko nostaa tämä suosikkieni joukkoon. Huumaava tuoksu yhdistettynä kosteuttavaan suihkusaippuaan toimii todella hyvin ja tätä tulen varmasti ostamaan myös uudestaan, sillä ensimmäistä kertaa koskaan olen tykästynyt kukkasten tuoksuun!

Ekovista Nilotica Sheavoi*

Aiemmin luulin kaikkien sheavoiden olevan kovia ja vaikeasti levitettäviä. Sitten vastaani tuli tämä ihana Ekovistan Nilotica lajiketta oleva karitevoi, joka on kermaisen pehmeää koostumukseltaan ja levittyy kuin unelma. Käytän tätä luksus sheavoita täsmätuotteena ihottuman vallanneille kohdille, kantapäille, käsille, huulille, hiusten latvoille ja oikeastaan kaikkeen mihin vain keksii. Joskus jos iho tuntuu erityisen kuivalta niin levitän tätä koko vartalolle vartalovoiteen sijaan, sillä tämä imeytyy yllättävän nopeasti verrattuna useampaan muuhun sheavoihin jota olen kokeillut. Karitevoi ja sheavoi on muuten sama asia, joten jos purkeissa tai sivuilla lukee eri tavalla niin kuitenkin samasta tuotteesta on kyse. :) 




Schmidt's Deodorantti bergamot-lime

Luonnonkosmetiikasta löytyy nykyään todella hyviä deodorantteja, mutta ehdoton suosikkini on Schmidt's sarjan bergamotti-lime dödö puikko. Aluksi sain siitä pientä ihottumaa käteeni, mutta sinnikkäästi kun käytin muutaman kerran niin ihoni tottui siihen ja sen jälkeen ärsytyskin loppui. Voi olla, että sarjan herkän ihon soodaton versio olisi voinut olla minulle sopivampi. Kuitenkin ihastuin deodorantin tuoksuun niin kovin, etten aluksi halunnut vaihtaa toiseen.

Ostin bergamot-limen alkaessa loppua testiin soodattoman Geranium deodorantin, joka on myöskin kiva ja tästä ei ole mitään iho-oireita tullut. Tuoksuna kuitenkin ensimmäinen on enemmän makuuni, vaikkakin kukkaistuoksu onkin naisellisempi. Olen kuullut, että osalla nämä deodorantit tahraisivat paidan, mutta itse en ole tätä huomannut, tosin usein laitan deodorantin ennen vartalovoidetta antaen sen kuivua. Sarja on vegaaninen ja tarjolla on myös voidemaisia deodorantteja puikon lisäksi.

Madara Nokkosvoide

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä tulee Madaran Nokkos Daily Defence monitoimivoide. Voide on sopii herkälle iholle ja koko perheelle monitoimivoiteeksi. Käytän tätä yleisvoiteena ja se kulkeekin aina laukussa mukana. Käytän sitä käsille, jaloille, huulille ja erityisen kuiville kohdille. Olen joskus vartalovoiteen unohtuessa kotiin käyttänyt tätä koko vartalolle. Kosteuttajana tässäkin on sheavoi, tuoksu on miellyttävän mieto ja koostumus on kevyempi kuin sisarensa DD Pihlajavoiteen. Olen aiemmin voiteista kirjoittanut Turkoosien Unelmien puolella vertailun, jos pohdit mikä voisi näistä voiteista voisi sinulle sopia niin löydät vertailun täältä

Kauhean pitkä postaus tästä tuli, mutta jokainen näistä ansaitsee tulla esitellyksi! Toivottavasti tästä oli sinulle hyötyä ja oikein ihanaa juhannusviikkoa ♥


Mistä luonnonkosmetiikan tuotteesta sinä et luopuisi?

Emilia


Tähdellä (*) merkityt tuotteet saatu.
Postaus sisältää affiliate-linkkejä.


2 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen tuo i+m -voide! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä suosikkini kaikista i+m:n tuotteista mitä olen kokeillut! Yritän säästellä tuota voidetta epätoivoisesti ettei loppuisi ihan vielä :'D

      Poista

© LUONNONKAUNIS
Maira Gall