SLIDER

HEI SINÄ

Tervetuloa Luonnonkaunis-blogiin! Täältä löydät kolmen luonnol-lisempaan kosmetiikkaan hurah-taneen naisen kokemuksia ja ajatuksia luonnonkosmetiikasta ja mineraalimeikeistä, tuotearvos-teluja, sekä asiaa luonnollisemman kauneuden ja hyvinvoinnin tavoittelusta.

Ihanaa, että olet täällä!


Hellävaraista puhdistusta


En ole koskaan tullut sinuiksi puhdistusmaitojen kanssa. En tykkää siitä nihkeästä tunteesta, mikä niiden jälkeen iholle. Toki tämä saattaa olla joku ihan vanhentunut käsitys puhdistusmaidoista - onhan siitä vuosia, kun olen sellaista viimeksi edes testannut. Öljypuhdistuskaan ei oikein koskaan ole tuntunut omalta. Toisaalta en ympärivuotisesti haluaisi päivittäin käyttää vaahtoavia putsareita, sillä ainakin talvella ne tuntuvat jatkuvassa käytössä liian kuivattavilta, enkä kesälläkään mielelläni niitä joka päivä käyttäisi. Niinpä olen pitkään ollut vähän hukassa putsareiden suhteen, eikä sitä todellista suosikkia ole tahtonut löytyä.

Viime talvena rakastuin nyt tyylikkäämmästä uudesta pakkauksesta löytyvään Flow Wilderness puhdistusvoiteeseen, eikä rakkaus siihen ole yhtään vähentynyt. Vuoden aikana olen kuitenkin löytänyt muita vähintään yhtä hyviä putsareita, joista haluan teillekin kertoa. Ainakin näin talvella kun jokaisen kannattaisi vaihtaa putsarit hellävaraisempiin, kun iho joutuu kuivilla pakkasimoilla todella kovalle rasitukselle.

Muutenkin suosittelen tutustumaan erilaisiin hellävaraisiin puhdistuskeinoihin, sillä kovemmat puhdistustuotteet saattavat vahingoittaa ihon suojavaippaa, eivätkä ne silti välttämättä ole sen tehokkaampia. Itse ainakin aikoinaan sain huomata jopa finnien vähentyvän ja muutenkin valtavan kohennuksen ihon kunnossa, kun vaihdoin muka supertehokkaat putsarit hellävaraisempiin. Mielummin kannattaa keskittyä käyttämään aikaa puhdistukseen. Monet hellävaraiset putsarit nimittäin ovat parhaimmillaan, kun niitä jaksaa pyöritellä iholla oikein antaumuksella. 


Ensimmäinen löytöni oli Neal's Yard Remediesin Frankinsence Refining Cleanser. Minua oli jo pitkään himottanut testata jotain NYRin tuotteita ja putsari oli lopussa, joten sellainen kotiutui erään yöllisen nettishoppailun jälkeen. Sen sisältämät kosteuttava kaakaovoi, vitamiinirikas baobaböljy, ihoa napakoittava ja kosteuttava frankinsensiöljy sekä ihoa kirkastava kurkuma kuulostivat kovin houkuttelevalta. Lisäksi putsari sisältää musliniliinan, joka on paras kokeilemani musliniliina, joten puhdistusvoiteen hintakaan ei tuntunut ollenkaan niin pahalta.

Pakettia avatessa takaraivossa jyskytti pelko, että puhdistusvoide onkin vain toinen nimitys puhdistusmaidolle, mutta illalla sain huomata pelon olevan täysin turhaa. Rakastuin puhdistusvoiteeseen päätä pahkaa ja nimesinkin sen taannoin suosikki-ihonhoitotuotteekseni. Puhdistuvoide tuntuu todellakin siltä, mitä nimi antaa ymmärtää: voiteelta. Kasvoille pyöritellessä puhdistusvoide tuntuu melkein kuin päivävoidetta levittelisi, ei ollenkaan öljyiseltä. Öljyistä tunnetta ei iholle jää myöskään puhdistuksen jälkeen, ainoastaan kosteutettu ja pehmeä iho, mutta kuitenkin kesän helteilläkin tarpeeksi puhdistettu ja raikas.

Vaikka Frankinsence puhdistusvoiteen mukana tulee musliniliina, en ole sitä juurikaan käyttänyt. Puhdistusvoide toimii loistavasti ilman. Puhdistusvoide on mielestäni parhaimmillaan hitaasti käytettynä. Pyörittelen voidetta kuiville kasvoille kaikessa rauhassa. Sitten kostuttamaan käteni ja pyörittelen uudestaan. Huuhtelen käteni ja hieron jälkeen kasvoni. Teen tätä, kunnes kaikki puhdistusvoide on huuhdeltu kasvoiltani. Lopulta vielä huuhtelen kasvoni muutaman kerran paljolla viileällä vedellä. Tuloksena on kirkas, kaunis ja pehmeä iho. Pumpuliin ei jää hitaan puhdistuksen jälkeen mitään, eli todella hyvin lähtee kaikki meikit ja lika. 

Jos joskus haluan selvitä puhdistuksesta hieman nopeammin, teen kaksoispuhdistuksen, jossa puhdistusvoide on ensimmäinen osa. Monelle luonnonkosmetiikan käyttäjälle kaksoispuhdistus taitaa tarkoittaa sitä, että ensin puhdistetaan öljyllä, jonka päälle sitten laitetaan vaahtoavaa puhdistusainetta. Minä kuitenkin innostuin kaksoispuhdistuksesta jo kauan ennen luonnonkosmetiikkasta innostumista ja sain oppini korealaisilta. Minusta on siis ihan ok kutsua kaksoispuhdistukseksi myös sitä, että ensin puhdistaa kasvonsa voidemaisella puhdistusaineella ja heti perään vaahtoavalla. Tällöin en pyörittele puhdistusvoidetta ollenkaan niin antaumuksella, vaan huuhtelen nopeammin. Kaksoispuhdistuksesta tehdessä valitsen toki myös toiseksi vaiheeksi mahdollisimman hellävaraisen putsarin, vaikkakin vaahtoavan. 


Kun Frankinsence puhdistusvoide alkoi uhkaavasti tyhjentyä, tilasin välittömästi lisää. Paketin saavuttua ihmettelin musliniliian puutetta, kunnes tajusin tilaneeni väärän tuotteen. Frankinsence Cleanserin sijaan olinkin tilannut Calendula Cleanserin. Sen siitä saa, kun nettishoppailee öisin. Pakkohan sitäkin sitten oli testata, kun olin sitä kerran tilannut, varsinkin, kun luin, että Calendula puhdistusvoiteella voi poistaa myös silmämeikin - se kun on jostain kumman syystä muka mielestäni niin vaivalloista, että mieluiten tekisin sen samalla, kun puhdistan muuten kasvoni.  

Onneksi virheostosta ei ole tarvinnut harmitella. Calendula puhdistusvoide on yhtä ihana kuin Frankinsence puhdistusvoide, mutta vielä hellävaraisempi. Kun Frankinsence puhdistusvoiteessa tuoksu on jopa elkoisen voimakas - mutta mielestäni ehdottoman hyvä - Calendula voiteessa se on mieto, lähes olematon. Osittain juuri  sen vuoksi se tosiaan sopii erinomaisesti myös silmämeikin puhdistukseen. 

Calendula puhdistusvoide tuntuu aavistuksen paksummalta ja kasvoille pyöritellessä hieman rasvaisemmalta kuin Frankinsence. Puhdistuksen jälkeen iholle ei kuitenkaan jää tästäkään öljyistä tai nihkeää tunnetta, vaan ainoastaan vielä hieman kosteutetumpi, sisältäähän Calendula jojobaöljyä ja kehäkukkauutetta, jotka ravitsevat ja kosteuttavat ihoa.  

Calendula puhdistusvoidettakin voi käyttää musliniliinan kanssa tai kaksoispuhdistuksen ensimmäisenä vaiheena. Ehdottomasti parhaimmillaan sekin on kuitenkin mielestäni rauhallisesti pitkän kaavan kautta käytettynä. Silmämeikkien poistaminen samalla on ehdoton bonus ja tämä onkin se putsari, joka lähtee kaikille reissuille ehdottomasti mukaan, sillä tämä ei tarvitse kaverikseen kuin kasvoveden.


Tänä talvena olen ihastunut vielä kolmanteen puhdistusvoiteeseen: viime vuoden loppupuolella myyntiin tulleeseen Mia Höytö SIEVÄ Hydrating Cleansing Creamiin*. Se sisältää ihoa korjaavaa ruusunmarjaöljyä, C-vitamiinipitoista tyrnisiemenöljyä sekä rauhoittavaa mustaherukansiemenöljyä.

SIEVÄ on koostumukseltaan hieman ohuempaa kuin Neal's Yard Remediesin puhdistusvoiteet tuoden mieleen puhdistusmaidon. Ihotuntuma on kuitenkin samanlainen kevyt voidemainen. Puhdistuksen jälkeinen tunne on SIEVÄssä vielä kosteutetumpi kuin Calendulassa, muttei kuitenkaan öljyinen tai nihkeä ja iho näyttää kuulaalta ja kirkkaalta. Tuoksu on SIEVÄssä hyvin mieto.

Myös SIEVÄ toimii Calendula puhdistusvoiteen tavoin ainoana putsarina puhdistaen myös silmämeikin. Syväpuhdistusta tai kevyttä kuorintaa halutessa SIEVÄä voi käyttää musliniliinan kanssa, mutta itse tykkään tästäkin pitkän kaavan kautta pyöriteltynä ja huuhdeltuani. Rauhallisen puhdistuksen jälkeen ei tämänkään kanssa jää kasvovettä laittaessa enää pumpuliin enää mitään, vaan kaikki lika ja meikki on lähtenyt putsarilla. 


Viimeisin ihastukseni puhdistuksen saralla on Evolve Beauty Gentle Cleansing Melt, josta löytyy testausta tai reissuja varten myös mukavasti pienempi koko*. Cleansing Meltin baobab ravitsee, parantaa ihon elastisuutta, edistää solujen uudistumista ja suojaa vapaiden radikaalien haitoilta. Sen tuoksussa on hentoa vaniljaa ja ruusua.  

Gentle Cleansing Melt on hieman samantyylinen kuin Flow Wilderness putsari, mutta paksumpaa. Se on kuin hieman öljyistä hyytelöä, joka kuitenkin veden kanssa muuttuu maitomaiseksi emulsioksi. Sen voi levittää kosteille kasvoille ja käyttää puhdistusmaidon tapaan. Toinen - ja omasta mielestäni se toimivampi - tapa on levittää balmi kuiville kasvoille ja huuhdella samalla tavalla hitaasti kuin huuhtelen puhdistusvoiteet. Hitaasti emulgoimalla Gentle Cleansing Melt poistaa hyvin kaiken meikin ja lian. Tämänkin kanssa voi toki halutessaan käyttää musliniliinaa. Silmämeikkejä en ole Cleansing Meltillä puhdistanut, sillä se kirvelee ainakin omiani.

Gentle Cleansing Melt on näistä selkeästi kosteuttavin ja siitä jää hieman öljyinen tunne iholle puhdistuksen jälkeen. Tuntuma ei kuitenkaan ole ikävän nihkeä, vaan todella kosteutettu. Sellainen, että alan ymmärtää, miten joku saattaisi pärjätä illalla puhdistuksen jälkeen ilman kosteusvoidetta. No kyllä sellaisen näin talvella kaipaan - seerumin ja öljyn myös - mutta ehkä kesällä voisin Gentle Cleansing Meltin kanssa kokeilla, miltä iho tuntuisi, jos yöksi ei laittaisikaan mitään. 


Jos siis etsit hellävaraista putsaria, kannattaa ehdottomasti testata joku tästä nelikosta tai viime talvena löytämäni Flow puhdistusvoide. Kaikki sopivat hyvin kaikille ihotyypeille, mutta kovin kuivalle ja herkälle suosittelisin eniten NYRin Calendula CleanseriaMia Höydön SIEVÄä tai Evolve Gentle Cleansing Meltiä  Sekaiholle ja toisaalta ikääntyvälle iholle ihania ovat Frankinsence Refining Cleanser tai Flow Wilderness puhdistusvoide ja rasvaiselle iholle mikä tahansa musliniliinan kanssa käytettynä.

Minkälaisista putsareista te tykkäätte? Oletteko te käyttäneet jotain näistä?

Ps. Huomasittehan, että Biodellystä saa koodilla TAMMI17 kaikki yli 60€:n tilaukset -20% 9.1. saakka. Näistäkin yhtä vaille kaikkia saa sieltä.


Jonna

*Saatu blogin kautta
Postaus sisältää mainoslinkkejä 


2 kommenttia

  1. Hei Jonna!

    Minulle kaikkein tärkeimmät asiat putsarissa ovat tehokkuus, hellävaraisuus, mahdollisimman lyhyt ja luonnollinen inci sekä korkea luomuprosentti. Tällä hetkellä testissä on juurikin tuo Evolven cleansing melt. Täytyy kyllä sanoa, että vaikuttaa todella lupaavalta! :) Tykkään nimenomaan siitä tunteesta, jota kuvailit: iho tuntuu kosteutetulta pesun jälkeen. Tällä hetkellä paras putsari, jonka tiedän. Kaunis, lasinen pakkaus on myös iso plussa. :)

    Jutta/Holistik

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jutta! Cleansing Melt on kyllä aivan ihana! Ja hyvä osoitus siitä, että hellävarainen voi todella olla myös tehokasta. Ja kyllä, Evolven pakkaukset on kauttaaltaan kauniita, sellaisia, että niitä käyttää mielellään. :)Kivanoloinen tuore blogi muuten sinulla. :)

      Poista

© LUONNONKAUNIS
Maira Gall