SLIDER

HEI SINÄ

Tervetuloa Luonnonkaunis-blogiin! Täältä löydät kolmen luonnol-lisempaan kosmetiikkaan hurah-taneen naisen kokemuksia ja ajatuksia luonnonkosmetiikasta ja mineraalimeikeistä, tuotearvos-teluja, sekä asiaa luonnollisemman kauneuden ja hyvinvoinnin tavoittelusta.

Ihanaa, että olet täällä!


Energiaa ja mielenrauhaa uuteen vuoteen

Yhteistyössä Frantsila
 
Olen aina ollut pikkuisen kallellaan luonnollisempiin hoitomuotoihin. Silti aromaterapia tuntui pitkään jotenkin liian hihhulilta. Ihanko oikeasti pelkillä tuoksuilla voisi vaikuttaa omaan terveyteen? Kyllähän minä toki sen tiesin, että tuoksuilla voi olla meihin todella voimakkaita vaikutuksia: säilyväthän juuri tuoksut muistoissamme pisimpään. Sitten Ann-Christine kertoi minulle kokemuksistaan hajuvesien kanssa viesteillä jo ennen kuin kirjoitti siitä teille. Mielenkiintoni heräsi. Ehkä aromaterapieassa kuitenkin on jotain perää.

Aromaterapia on vanha ja maailmanlaajuisesti suosittu kehon kuntoa ja mielialaa kohottava hoitomuoto. Sitä käytetään etupäässä kokonaisvaltaisena hoitomuotona, ei vain yksittäisten vaivojen hoitoon. Se pohjautuu eteerisiin öljyihin, joissa on jopa satoja tehoaineita. Eteeriset öljyt ovat kukista, lehdistä, hedelmistä, kuoresta, pihkasta ja juurista tislaamalla tai puristamalla saatavia tuoksuvia öljyjä. Nimestään huolimatta ne eivät tunnu öljyiseltä, vaan ne ovat hyvin kevyitä ja nopeasti haihtuvia. Eteerinen öljy on aito, kun se on saatu yhdestä kasvilajista, eikä siihen ole lisätty mitään jatketta tai standardoitu lisäämällä tai poistamalla aineosia. Eteeristen öljyjen laatuun vaikuttavat kasvin oman perusrakenteen lisäksi sen kasvuolosuhteet. Ihan mitä tahansa eteerisen öljyn nimellä myytävää ei siis kannata ostaa.


Eteeriset öljyt vaikuttavat meihin hengityksen sekä ihon kautta. Ehkä se kaikkein perinteisin tapa hengittää eteeristen öljyjen tuoksua on laittaa haluamaansa eteeristä öljyä tuoksulyhtyyn. Aamulla tuoksulyhtyyn kannattaa laittaa esimerkiksi limettiä energisoimaan ja kirkastamaan ajatuksia, rosmariinia lisäämään tarmoa ja parantamaan muistia, sitruunaa virkistämään ja parantamaan työtehoa tai appelsiinia kohottamaan mielialaa. Illalla tuoksulyhtyyn kannattaa tipauttaa muskatellisalviaa rentouttamaan, laventelia rentouttamaan ja nukahtamista helpottamaan tai nerolia, jos uni meinaa karata. Pariskunnan makuuhuoneeseen kannattaa kokeilla myös jasmiinia ja ylang ylangia romanttista tunnelmaa luomaan. Stressiin ja henkiseen väsymykseen apua tuo esimerkiksi basilika, neroli, patsuli, petitgrain ja kardemumma.

Tähän aikaan vuodesta eteerisiä öljyjä on helppo myös tipauttaa ilmankosteuttajaan, jolloin ei tarvitse ostaa tuoksulyhtyä. Näin flunssakautena siihen kannattaa tipauttaa vaikkapa fenkolia tai mäntyä tai eukalyptusta, mikäli flunssaan liittyy myös kuumetta tai se on mennyt poskiontelohin. Myös inkivääri helpottaa poskiontelontulehdusta. Toisaalta ennaltaehkäisevästi kannattaa käyttää ruusupuuta vastustuskykyä parantamaan. Myös saunassa voi löylykauhaan tipauttaa muutaman tipan eteeristä öljyä.


Eteeristä öljyä voi myös pirskotella vaikkapa matolle. Toinen helppo keino käytää eteerisiä öljyjä on tehdä niistä huonetuoksuja. Laitetaan siis suihkepulloon vettä ja muutama tippa eteeristä öljyä ja sitä sitten vain suihkutellaan ilmaan. Kannattaa ravistella pulloa ennen suihkuttelua, että öljy sekoittuu veteen. Näin minä olen suihkinut laventelia iltaisin omaan ja lapsen makuuhuoneeseen nukahtamista helpottamaan. Erityisesti lapsen kohdalla tuntuu, että apua todella on ollut. Flunssan aikana meillä suihkittiin fenkolia yskää helpottamaan. Tällainen suihke on myös helppo ottaa mukaan vaikkapa työpaikalle. Itse olen aamulla suihkinut töissä rosmariinia, joka auttaa keskittymään. Töihin keskittymistä ja työtehoa parantamaan sopii myös basilika tai sitruuna. Luovalla alalla työskentelevän kannattaa suihkutella töissä frankinsensia.

Hyvin tehokas tapa hengitellä eteerisiä öljyjä on tietysti höyryhengitys. Tällöin 1-2 litraan vettä lisätään 2-3 tippaa eteeristä öljyä ja pidetään kasvot pyyhkeen alla höyryssä 2-3 minuuttia. Itse olen usein höyryhengittänyt eukalyptusta flunssan aikana ja se todella auttaa tukkoisuuteen. Toisaalta samalla tavalla voi hoitaa myös kasvojen ihoa, sillä monella eteerisellä öljyllä on myös ihonhoidollisia ominaisuuksia. Esimerkiksi neroli palauttaa ihon kimmoisuutta, jasmiini elastisoi, roomalainen kamomilla rauhoittaa ja auttaa ihottumaan, bergamotti ja petitgrain hoitavat rasvaista ihoa, palmarosa kuivaa ja tulehtunutta ihoa, ruusu couperosaihoa ja fenkoli, frankinsensi sekä santelipuu hoitavat ryppyjä.


Iholta eteeriset imeytyvät osaksi verenkiertoon ja osaksi niistä tulee hermoston kautta neurologinen impulssi aivoille viestittäen elimistölle, miten reagoida esim. virkistyäkö vai rentoutua. Toki iholle levitettynä eteeriset öljyt vaikuttavat aina samalla myös hajuaistin kautta. Iholle eteerisiä öljyjä ei kannata koskaan laittaa suoraan, ovat ne sen verran tujakkaa tiivistettä. Sen sijaan eteeristä öljyä voi sekoittaa muutaman tipan johonkin perusöljyyn ja käyttää vartaloöljynä. Eteerisen öljyn voi valita esimerksi oman mielialan tai ihon tarpeen mukaan. Lisäksi vartalolle hyvää tekevät greippi, joka poistaa selluliittiä sekä mandariini, joka lisäksi hoitaa myös raskausarpia.

Eteeristen öljyjen käyttöä ei kuitenkaan kannata jättää pelkkään levittelyyn, vaan sitä sisältävää öljyä kannattaa käyttää hierontaan. Lihasjännitystä ja erilaisia kipuja helpottavat basilika, inkivääri, mustapippuri, mänty roomalainen kamomilla, rosmariini, seetri, sypressi, timjami sekä vetiver. Hierontaan hyviä ovat myös nestettä poistava kataja ja lymfakiertoa parantava pelargoni. Lisäksi kuukautiskipuihin ja muihin naisten kipuihin kannattaa kokeilla appelsiinia tai pelargonia. Itse hieroin appelsiiniöljyä sisältävää öljyä vatsalleni ja alaselkääni edellisten kuukautisten aikana reilusti ja kipu todella tuntui hellittävän. Eikä siitä hieronnastakaan toki haittaa ollut. Lisäksi, kun appelsiini vielä piristää, on se täydellinen aamuöljy niihin kuukauden ikävimpiin päiviin. Seuraavaksi ajattelin testata mandariinia, jonka pitäisi vähentää pms-oireita. Jospa sillä saisi kuukausittaisen hormonihirviön edes jollain lailla kuriin.



Ihon lisäksi eteerisistä öljyistä voi olla hyötyä myös hiuksille. Minulla on hiustenkasvatusprojekti menossa, joten olin innoissani, kun luin, että rosmariiniöljy vahvistaa hiuksia sekä nopeuttaa niiden kasvua. Niinpä olen tehnyt hiuksilleni öljyhoitoja ja tipauttanut öljyn joukkoon pari tippaa rosmariinia. Lisäsin myös muutaman tipan rosmariiniöljyä suolasuihkeeseen, vaikka vähän ensin epäilin, pitäisinkö sen tuoksusta suihkeessa. Tuoksu on kuitenkin ihanan raikas, etkä kuivuuttaan ollenkaan liian voimakas. Muita hiuksia vahvistavia eteerisiä öljyjä ovat laventeli ja timjami.

Vielä on kerrottava yksi todella helppo vinkki eteeristen öljyjen käyttöön: öljyparfyymit. Sekoitetaan siis pieneen pulloon perusöljyyn muutama tippa jotain eteeristä öljyä. Sitten sitä käytetään aamuisin hajuveden tapaan. Toki tällaisen parfyymin voi tehdä myös illaksi, jos haluaa vaikkapa käyttää rauhoittavaa laventelia yötuoksuna.

Eteerisiä öljyjä voi käyttää myös kodinhoitoon desinfioimaan ja tuoksuja poistamaan. Keittiössä toimivat hyvin kodikkaat mauste-, hedelmä ja yrttituoksut. Kylppäriin sopii esimerkiksi limetti, sitruuna tai bergamotti lavuaariin tai wc-pyttyyn puhdistuksen jälkeen raikastamaan. Teepuuöljy oli kestovaippoja käyttäessä ihan pelastus, sillä se piti hajut hyvin pois likaisten vaippojen korista.

Eteerisistä öljyistä löytyy apua myös laihdutukseen, ruuansulatukseen, reumatismiin, palovammoihin, huuvasyndroomaan, iskiakseen, suonikohjuihin, jalka- ja kynsisieneen, astmaan, matkapahoinvointiin...melkein mihin vain. Kaikilla öljyillä on useita käyttötarkoituksia ja toisaalta samaan vaivaan voi saada apua monesta eri öljystä. Jos eteeriset öljyt kiinnostavat, eikä tiedä, mistä aloittaa, hyvä aloitusöljy on laventeli. Se on se yksi öljy, joka pitäisi löytyä jokaisesta kodista, todellinen monikäyttö-öljy. Muita omia suosikkeja ainakin tähän talviseen vuoden aikaan ovat appelsiini sekä inkivääri.



Pakko on ollut itsekin myöntää: ei se aromaterapia ihan huuhaata ole. Ihan selkeästi olen tuntenut sen rauhoittavan, piristävän ja kipua poistavan vaikutuksen. Sen verran nämä ovat vakuuttaneet, että aion jatkaa kokeiluja, listalla on jo useampi öljy, joita on ihan pakko kokeilla.


Jos innostuit eteerisistä öljyistä saa Frantsilan öljyjä omasta nettikaupasta, luontaistuotekaupoista sekä isoimmista tavarataloista.

Onko eteeriset öljyt teille tuttuja?
Millaisia käyttövinkkejä teille on eteerisille öljyille?

Jonna

Öljyt saatu blogin kautta
Postaus toteutettu yhteistyössä Frantsilan kanssa
 



6 kommenttia

  1. Eteeriset öljyt on ihania, mutta kannattaa aloittaa/käyttää maltilla. :) Vaikutukset voi olla voimakkaita, jos innostuu liikaa. Lasten kanssa varsinkin on hyvä olla varovainen. Ja toki täytyy olla tarkka myös esim. jos on verenpaineiden kanssa ongelmaa tmv. terveydellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä muistutuksia. Varoivaisesti kannattaa kyllä aloittaa ja lukea tarkkaan, mitä eri öljyistä sanotaan, kenelle ei sovi käytettäväksi. Frantsilan sivuilla ainakin hyvin kerrotaan noista öljyistä, jotka ei sovi, jos on korkea / matala verenpaine.

      Poista
  2. Vitsit, että oli mielenkiintoinen postaus. Eteeriset öljyt on itselle vielä täysin outo juttu, mutta tämän luettuani tuli fiilis, että voisin heti lähteä ostamaan vaikka mitä öljyjä itselleni. Ihan varmasti joku päivä niin teenkin :)

    Sitä vain jäin miettimään, kun kirjoitit, että eteeriset öljyt imeytyvät iholta verenkiertoon, niin tästä ei liene minkäänlaisia haittavaikutuksia? Tyhmä kysymys ehkä, mutta tietämätön kun olen näiden öljyjen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, että vastaaminen on kestänyt! Kannatta kyllä ehdottomasti testata eteerisiä öljyjä, mutta tosiaan aloittaa varoivasisesti.
      Ihon kautta ei verenkiertoon pääse imeytymään suuria määriä, onhan ihon yksi tarkoitushan toimia suojamuurina. On kuitenkin hyvä noudattaa eteerisiin öljyihin liittyviä varoituksia: ettei laita niitä suoraan iholle tai esimerkiksi välttää verenpainetta nostattavia öljyjä, mikäli siihen on taipumusta. Oikein käytettynä eteerisiä öljyjä on kuitenkin turvallista käyttää.

      Poista
  3. Heips!
    Hyvä kirjoitus ! Olen etsinyt tietoa siitä että voiko/kannattaako fransilan ruusuöljyä sekoitettuna johonkin muuhun öljyyn laittaa kasvoille? Aina kirjoitetaan että vartalon hoitoon jne. On sen verta hintava tuo öljy etten viitsisi ostaa ilman varmaa tietoa. Kiitos 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja pahoittelut, että vastaamisessa on mennyt näin kauan! Kyllä ruusuöljyä voi käyttää kasvoille toiseen öljyyn sekoitettuna. Kannattaa aloittaa laimeasta seoksesta. Sekoitat vaikka pohjaöljyä ja pari tippaa ruusuöljyä pullossa valmiiksi pidemmän ajan tarpeisiin sen sijaan, että laittaisit aina yhden tipan joka päiväiseen öljymäärään.

      Poista

© LUONNONKAUNIS
Maira Gall