Sain eilen ihanan kommentin blogiin hiuksistani ja täytyy myöntää, että olen niihin viime aikoina ollut itsekin kovin tyytyväinen. Samalla sain toiveen kirjoittaa käyttämistäni muotoilutuotteista ja onnekas sattuma oli, että tämä postaus olikin jo luonnoksissa odottamassa viimeistä silausta.

Olen viihtynyt lyhyessä tukassani nyt kolmisen vuotta. Tavallaan lyhyt on helppo, mutta toisaalta myös haastava. Ei voi vetäistä hätäponnaria, vaan aina on oltava tukka laitettuna. Aluksi taitelin kaiken maailman muotovaahtojen ja lämpösuojien sekä föönin ja muotoiluraudan kanssa päivittäin. Pikkuhiljaa olen löytänyt helpommat tavat laittaa hiuksiani ja viime aikoina olen voinut jopa luopua föönistä kokonaan. Taikasana tähän on ollut suolasuihke, tarkalleen ottaen Unique Haircare Suolasuihke.


Hiukseni ovat suomalaiseen tyyliin melko ohuet. Ensimmäinen askel tuuheammannäköisiin hiuksiin on ollut shampoon vaihtaminen saippuaan, mutta lisäksi tarvitsen apua muotoilutuotteista. Suolasuihke antaa hiuksiini reilusti volyymia ja rakennetta, muttei kuitenkaan tee niistä karheita ja elottoman näköisiä, kuten vähän pelkäsin suolasuihkeen tekevän. Tuuheus ja rakenne säilyy hiuksissa hyvin, jopa toiseen ja kolmanteenkin päivään saakka, ja pipon sekä pyöräilykypärän alla litistyneet hiukset saa helposti pyöhittyä uudelleen tuuheiksi. Suihke tuoksuu ihanan sitruksiselta. Tuote on ecosertifioitu ja tuulivoimalla tuotettu, kuten koko tanskalainen Unique Haircare -sarja.

Suihketta voi käyttää sekä märkiin että kuiviin hiuksiin. Aluksi käytin sitä aina vain kuiviin hiuksiin, sillä ajattelin, että märkiin hiuksiin laitettuna hiuksia pitää sitten föönata ja halusin pärjätä ilman fööniä. Harjaan siis ensin hiukset suurin piirtein siihen asentoon, mihin toivon niiden kuivuvan. Hiusten kuivuttua suihkuttelen muutaman suihkauksen suolasuihketta ja pöyhin ja muotoilen. Kampaus on valmis. Nyt olen muutaman kerran kokeillut suihkuttaa myös märkiin hiuksiin, eikä sekään välttämättä vaadi föönausta. Suihkin muutaman suihkauksen märkiin hiuksiin ja pöyhin ja muotoilen hiuksia. Sitten annan niiden kuivua ja pöyhin muutaman kerran kuivumisen aikana. Molemmat tavat toimivat minulla yhtä hyvin. Pitkille hiuksille olen kuullut loistavaksi kikaksi suihkutella suihketta muutama suihkaus tyveen, ja föönata sitten pää alas päin. Lopputulos on kuulemma oikea leijonanharja.


Pärjäisin lähes pelkällä suolasuihkeella, mutta kaipaan lisäksi jotain, missä on pikkuisen pitoa pitämään itsepäiset liehuhiukset paikoillaan. Hiuslakasta en ole koskaan tykännyt, sillä haluan, että hiukseni ovat luonnollisen pehmeät. Tähän tarkoitukseen loistava uusi tuttavuus on ollut Rahua Hiusvaha, johon ihastuin heti ensimmäisellä käyttökerralla. Inhoan sitä tahmaista tunnetta, mikä joistakin vahoista tulee hiuksiin. Tämä vaha tuntuu lähes sulavan käsiin, mutta silti se pitää hiukseni ojennuksessa pitkin päivää. Purkki on arvokkaamman puoleinen, mutta tuote on todella riittoisa. Tätä tarvitaan niin pieni määrä, että todennäköisesti suurin ongelma tuotteen kanssa on saada se käytettyä loppuun ennen parasta ennen -päivämäärää.

Siinä se siis on, hiusteni salaisuus: Unique Haircare Suolasuihke sekä Rahua Hiusvaha. Nämä ovat todellinen arkiaamujen pelastus, sillä käytännössä minulla menee hiusten laittamiseen minuutti: muutama suihkaus, vähän pöyhintää ja vahan levitys. Pisin aika menee hiusten kuivumiseen, mutta onneksi sillä aikaa voi tehdä muuta. Vaikkapa juoda kahvia.


Jos suolasuihke tai muut Unique Haircaren tuotteet kiinnostavat, kannattaa suunnata Biodellyyn, sillä ne ovat siellä -20% tarjouksessa 18.11. saakka. Lisäksi saatte koodilla luonnonkaunis tämän kuun loppuun saakka -10% kaikista normaalihintaisista tuotteista, vaikkapa Rahua Hiusvahasta.

Oletteko te kokeilleet Unique Haircaren suolasuihketta? Entä muita sarjan tuotteita? Itsellä olisi ajankohtaista ostaa meidän pikkuneidille vihdoin oma hoitoaine ja suolasuihkeesta vakuuttuneena kiinnostaisi testata hänelle juuri Uniquen hoitoainetta.

-Jonna-

Ps. Minulla on tällä hetkellä testissä myös eräs hyvin mielenkiintoinen tuuheuttava hiustuote, joka on jopa 100 vuotta vanha keksintö. Siitä lisää myöhemmin.

Tuotteet saatu blogin kautta.
Postaus sisältää mainoslinkkejä.