Olen vallan tykästynyt vaaleisiin hiuksiini, joita ei tarvitse käydä värjäilemässä ja jotka pysyvät kivoina pelkällä mustikka-hopeashampoolla. Aika usein vaaleat hiukset tulevat kuitenkin samassa paketissa vaaleiden kulmakarvojen ja ripsien kanssa - siitä en niin tykkääkään. Ripsari on useimmilla vakkarivaruste, mutta tummia ripsiä tärkeämpänä pidän kuitenkin kulmakarvojen muotoilua.

Kulmat kehystävät kasvot, enkä enää ihan helposti lähdekään ulos tekemättä kulmille mitään. Erityisen hullaantunut olen kulmakarvageeleihin, sävyttetyihin sellaisiin, mutta niiden kaverina kulmakarvojen täyttäjänä on toiminut perinteinen kulmakynä.

Vaan sattuipa niin, että aiempi vakkarikulmakynäni (Benecosin tummempi - eli kylmemmän sävyn) toimitus joutui katkolle. Juuri samoihin aikoihin, kun kynäni viimeinen pala väriä tipahti kynän sisältä lavuaariin. Millä todennäköisyydellä tällaista tapahtuu?

Käännyin salamana Biodellyn Tanjan puoleen kysymään neuvoa. Yksi hänen suosittelemistaan tuotteista oli Lily Lolon paletti kulmakarvoille, ja vaikka ensin vierastin ajatusta paletista ja siveltimen käytöstä, päätin rikkoa kymmenen vuoden kynäputken ja testata jotain uutta.


 

Tilasin itselleni sekä Lily Lolon paletin että siveltimen, ja alun totuttelun jälkeen voin nyt viikon-parin jälkeen sanoa tottuneeni tähän. Tykästyneeni jopa! Onhan tässä selkeästi enemmän työtä kuin vain kynällä piirtäessä, mutta on tässä puolensakin. Värin määrää saa säädeltyä helpommin, eikä koskaan tarvitse tuskailla tylsän kynänpään vuoksi, saatika etsiä sitä aina kadoksissa olevaa terotinta.

Lily Lolon siveltimestä sen verran, että säpsähdin alkuun sen jäykkyyttä, mutta aika äkkiä totesin sen toimivan yllättävän hyvin. Ecotoolsin viistokärkinen sivellin ei pehmeytensä vuoksi yltänyt lainkaan karvojen läpi, eikä levityksestä tullut oikein mitään. Se pysyköön jatkossakin rajausvälineenä. Tällä tönkömmällä siveltimellä homma toimii kulmien kohdalla paljon paremmin ja väri menee juuri sinne, mihin haluankin.

Paletin värivaihtoehdoista Tanja suositteli minulle sävyä Medium, joka on tuntunut aika nappivalinnalta. Ehkä aavistuksen lämpimämmältä, kuin mihin olen aiemmin tottunut? Itse väristä pidän kovasti, mutta paletin vahalla en tee oikein mitään, minä kun kaipaan myös itse karvoihin sävyä ja näkyvyyttä. Alla olevasta kuvasta näette oikeassa yläkulmassa kulmat värin ja vahan levityksen jälkeen - vasemmassa alakulmassa puolestaan sävytetyllä geelillä. Sävytetty geeli nappaa mukaansa jokaisen vaalean haituvan, joka tuntuu näin vaaleaverikön näkökulmasta tärkeältä. Eli vink vink Lily Lolon päähän, miten olisi sävytetty vaha?

Jonna puolestaan kertoi käyttävänsä myös paletin vahaa ja pitävänsä siitä.



Luonnollisuutta tavoitellessa on myös tärkeä muistaa, että kulmakarvat ovat sisänurkasta yleensä ohuemmat kuin ulkonurkasta, joten hellä levitys siihen päähän! Tässä toimii loistavasti siveltimen tylppä pää, kun taas ulkonurkan, kulmakarvan hännän, meikkaamisessa käytän siveltimen reunaa.

Värin ja geelin levityksen jälkeen harjaan kevyesti vielä kulmat läpi. Lopputulos on aika kiva, vai mitä sanotte?


Käytättekö te kulmakynää vai palettiväriä?

- Ann-Christine -